CSIT


TUL on kansainvälisen Työväen Urheiluliitto CSIT:n jäsenjärjestö. CSIT (Confédération Sportive Internationale Travailliste et Amateur / International Workers and Amateursin Sports Confederation) on perustettu vuonna 1913 Belgiassa ja siihen kuuluu 44 jäsenjärjestöä 35 eri maassa. Järjestöämme CSIT:n hallituksessa edustaa Anu Rajajärvi.

CSIT järjestää mestaruuskilpailuja useissa eri lajeissa ja joukkueemme ovat menestyneet mestaruuskilpailuissa erittäin hyvin. Vahvimpia lajeja kansainvälisessä toiminnassamme ovat paini, lentopallo, jalkapallo, tennis, judo, pöytätennis, shakki, yleisurheilu ja uinti.

Maailmankisat

Jäsentemme on mahdollista osallistua joka toinen vuosi järjestettäviin CSIT:n Maailmankisoihin osana TUL:n joukkuetta. Maailmankisat ovat kansainvälinen amatööriurheilun suurtapahtuma ja TUL on osallistunut kisoihin aina suurella joukkueella.

Vuonna 2017 kisat pidettiin Latvian Riiassa ja seuraavalla kerralla vuonna 2019 paikkana on Espanjan Tortosa.

Järjestön korkein päättävä elin on joka kolmas vuosi kokoontuva edustajakokous eli kongressi. Niinä vuosina, jolloin kongressia ei järjestetä, kokoontuu yleiskokous. Käytännön työtä johtaa hallitus, jonka alaisuudessa toimii 16 lajikomissiota. TUL:sta lajikomissioihin kuuluu Markku Kosonen sihteerinä shakkikomissiossa, Mika Vuori puheenjohtajana painikomissiossa ja Antti Kempas toisena sihteerinä yleisurheilukomissiossa.

Keskeiset yhteistyötahot ovat KOK, ICSSPE, GAISF, WHO, ILO ja Sosialistinen Internationaali.

Tästä linkistä CSIT:n sivuille
Katso tästä CSIT:n esittelyvideo the colours of CSIT (englanti)