Kulttuurikatselmus


Seuraavan kerran veteraanien kulttuurikatselmus järjestetään Turussa vuonna 2019.

Tapahtuman toteuttamisessa ovat mukana TUL:n lisäksi Eläkkeensaajien Keskusliitto, Eläkeläiset, Suomen Työväen Musiikkiliitto ja Työväen Näyttämöiden Liitto.

Tapahtuma on avoin kaikille edellä mainittujen järjestöjen 55-vuotta täyttäneille jäsenille, niin yksinesiintyjille kuin ryhmille. Kilpailun lajeina on aiempina vuosina ollut tanssi, musiikki, lausunta ja ohjelmaryhmät. Tanssi jakaantuu ryhmätanssiin, kansantanssiin, senioritanssiin, vanhoihin salonkitansseihin ja kantri-/rivitanssiin.