650 voimistelijaa valtasi Oulun TUL:n joukkuevoimistelun välinesarjojen avoimissa mestaruuskilpailuissa

16.11.2022

Kellon Työväen Urheilijat järjestivät seuran 85-vuotisjuhlavuoden kunniaksi TUL:n joukkuevoimistelun välinesarjojen avoimet mestaruuskilpailut Oulussa 12.-13.11.2022. Kilpailuihin osallistui 73 joukkuetta eli noin 650 voimistelijaa seuroista ympäri Suomen. 

Kilpailuissa voimistelijat 7-vuotiaista yli 45-vuotiaisiin pääsivät näyttämään osaamistaan ison yleisön edessä Kastellin monitoimitalon upeissa puitteissa. Matolla nähtiin runsaasti kimallusta, hymyjä ja kaunista voimistelua ja yleisö eli mukana kannustaen kaikkia joukkueita. Viikonlopun aikana myytiin yhteensä noin 800 pääsylippua. Lisäksi Kaleva Live kuvasi tapahtumasta livestriimin monikameralähetyksenä. Finaalipäivän tallenne on katsottavissa Kalevan tilaajille osoitteessa: https://www.kaleva.fi/kaleva-live-isanpaivana-nahtiin-joukkuevoimistelun/5076938.

Ison kaksipäiväisen tapahtuman järjestelyihin tarvitaan paljon talkoolaisia. Onneksi KTU:ssa talkoohenki elää ja voi hyvin ja pelkästään voimistelijoiden perheenjäseniä oli viikonloppuna talkoilemassa 130. Tapahtuma onnistui hyvin ja osallistujilta saatiin kiittävää palautetta.

Kilpailun tulokset löydät tästä tiedostosta: tulokset.

Kuvia TUL:n joukkuevoimistelun välinesarjojen avoimista mestaruuskilpailuista 12.–13.11.2022.

Kuvat: Jukka Hämeenniemi