Nallikarin Maili järjestettiin ensimmäistä kertaa Oulussa.

24.08.2021

Kuvassa Nallikarin Mailin rastin suorittajia.

Nallikarin Maili järjestettiin 14.8. klo 11:00-14:00 Tapahtuma oli osa TUL:n ja European Mile -organisaation kansainvälistä yhteistyötä. Myös Tampereella ja Helsingissä järjestettiin vastaavanlaiset tapahtumat.

Oulun tapahtuma järjestettiin yhdessä Oulun Tarmon ja Kellon Työväen Urheilijoiden kanssa Nallikarin rannalla. Seikkailullisella rastiradalla oli yhteensä kuusi rastia, mm. hernepussinheittoa ja hyppynarulla hyppimistä. Matkaa lähtöpisteeltä kääntöpisteelle ja takaisin tuli mailin verran. Lisäksi tapahtumassa oli onnenpyörä sekä kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin 3 lahjakorttia.

Innokkaiden talkoolaisten siivittämänä tapahtuma lähti hyvin käyntiin ja osallistujia riitti, mutta puolessa välissä tapahtumaa alkoi sataa vettä ja se karkotti vähäksi aikaa osallistujat. Onneksi ei Nallikarissa kuitenkaan tulvinut niin kuin osassa Oulua.

Suuri kiitos kaikille tapahtuman järjestelyihin osallistuneille sekä kaikille Nallikarin Mailin kävelleille. Tehdään ensi vuonna vielä hienompi tapahtuma!