Aprilliristeily


Vuoden 2020 Aprilliristeily on peruttu koronaviruspandemian vuoksi. Mahdollisesta korvaavasta risteilystä tiedotetaan erikseen.

Aprilliristeily on jokakeväinen tapahtumamme, joka kokoaa yhteen satoja liikunnasta kiinnostuneita ihmisiä. Vuonna 2019 järjestimme TUL100-juhlaristeilyn Aprilliristeilyn sijaan.

Risteilyn yhteydessä järjestetään seminaari, jossa alansa asiantuntijat puhuvat ajankohtaisista seuratoiminnan ja liikuntapolitiikan aiheista. Pyrimme kokoamaan ohjelman aina siten, että se tarjoaa kaikille jotain kiinnostavaa.

Järjestämme ristelyllä myös kevyempää ohjelmaa, kuten viihteellinen aamunavaus laivan yökerhossa sekä suuren suosion vuosittain saanut urheilutietokilpailu. Lisäksi tarjolla on tietysti laivan oma ohjelma huippuartisteineen. Aprilliristeily on monille keino yhdistää huvi ja hyöty, sekä mahdollisuus tavata muita liikuntatoiminnassa ja seuratyössä mukana olevia henkilöitä. Risteily on monille vakiokävijöille yksi kevään kohokohdista.

Risteilyn aikana seurojen on myös mahdollista järjestää omia kokouksiaan seminaariosastollamme.