Teinit Tampereella

13.10.2025

Ylioppilasteatterilla ruokatauko

TUL nuoret ottivat ennakkolähdön syyslomaan kokoontumalla Tampereella perinteiselle teinileirille. Perjantaina kokoonnuimme Scandic Hämeenpuistoon, josta suuntasimme Yliopilasteatterille. Siellä nuoret pääsivät toteuttamaan itseään Aksun ja Hildan ohjaamana. Ohjelman ohessa nautittiin pidemmän sorttinen iltapala ja kahden peen taktiikalla.

Lauantaiaamu avautui harmaana. Sadettakin oli ripaus ilmassa, mutta se ei meidän selviytyjiä haitannut. Nean nokkelat tehtävät ja kysymykset erottelivat jyvät akanoista ja protestin käryjen hälvettyjäi jäi joukkueiden välille ainoastaan puolen pisteen ero. Tästä suuntasimme salapoliisimuseoon ja peliluolaan vanhan liiton koneiden pariin.

Illan hämärtyessä ja vatsan ollessa täynnä, jokainen lähti kohti kauhujen karnevaalia Särkänniemeen. Varttuneempi väki katsasti tallipihan väriloiston ja totesi ensimmäisen joulun tulleen, ainakin taloudellisesti ja suklaapuodin jonon pituudesta päätellen.

Sunnuntaina aamupalan jälkeen pakattiin kimpsut ja kampsut Jaken huoneeseen ja luovutettiin omat huoneet. Aamun ulkoseikkailu oli liikunnalliskulttuurellinen, sillä kuuden patsaan kierros tarjosi joukkueille sopivasti haastetta ja luovuutta.

Ihana oli nähdä niin varttuneempien kuin nuoremman pään poikien sulautuvan toisiinsa. Ilmassa oli myös haikeutta, sillä sukupolvenvaihdos on joskus tehtävä näissä vetohommissakin. Jakke ja Mia kiittävät meinneistä teinileireistä ja toivottaa menestystä ja aktiivisuutta niin leireilijöille kuin ohjaajille.