Seuroille
Seurakirjeet
Kesäkuu 2023: avaa tästä.
Heinäkuu 2023: avaa tästä.
Syyskuu 2023: avaa tästä.
Ansiomerkit
Järvi-Suomen hallitus myöntää ansiomerkkejä suomalaisen liikunnan ja urheilun kansalaistoiminnan sekä vapaaehtoistoiminnan hyväksi tehdystä työstä. Ansiomerkkejä myönnetään henkilöille tunnustukseksi paikallisella, alueellisella tai valtakunnallisella tasolla liikunnan kansalaistoiminnan piirissä tehdystä työstä lasten ja nuorten liikunnan, aikuisten harraste- ja terveysliikunnan, kilpa- ja huippu-urheilun, koululais- ja opiskelijaliikunnan, soveltavan liikunnan, liikunnan järjestötoiminnan tai muun liikuntaa edistävän toiminnan hyväksi.
Arkistointipalvelu
Jyväskylän toimistolla tehdään arkistointityötä mahdollisuuksien mukaan. Jäsenseuroilla on mahdollisuus tuoda seuran omat paperit (mm. asiakirjat, tulokset, lähetetyt ja saapuneet kirjeet, tuotettu materiaali, valokuvat…) vuosikymmenten ajalta arkistoitavaksi meille. Arkistointityötä tekevät käyvät paperit läpi urheilujärjestöjen arkistointiohjeistuksen mukaisesti mm. poistaen kaksoiskappaleet, järjestellen paperit aiheittain ja aikajärjestyksen mukaisesti sekä luetteloiden paperit arkistointikoteloihin.