Kohti Helsinkiä

16.06.2022

TUL:n Pohjanmaan piirin liittokokousedustajat Eero Kinare, Pekka Panttila, Ari Tuurinmäki ja Pirjo Urpilainen osallistuvat viikonloppuna pidettävään TUL:n liittokokoukseen. Kokouksen asialistalla on strategian päivittäminen, sääntöuudistus ja henkilövalinnat.

TUL:n hallitukseen valitaan yksitoista jäsentä. Nykyinen puheenjohtajisto ei näillä näkymin ole saamassa haastajia, joten liittoa johdettaneen kolme seuraavaakin vuotta Lasse Mikkelssonin johdolla. Valtuuston puheenjohtajan nuija pysynee Jari Rantalan vakaissa käsissä piirivaihdoksesta huolimatta.

TUL:n Pohjanmaan piiri esittää TUL:n hallitukseen piirin puheenjohtajuudesta luopunutta Ari Tuurinmäkeä. Tarja Tenkula jättää paikkansa valtuuston varapuheenjohtajana, joten Arin valinta on mahdollinen. Hän on pätevä, sopiva ja kaiken kaikkiaan loistava valinta. Valtuustoon piiri esittää Pirjo Urpilaista ja Pekka Panttilaa.