Pohjanmaa julisti ”Rauhaa ja Rakkautta”
15.09.2026
TUL:n Pohjanmaan piiri tunnetaan, siinä missä pohjalaisetkin ittellisenä ja vahvana toimijana. Se saattaa joskus jopa vähän kanssakulkijaa hirvittää. Toiminnanjohtajaa mukaillen ”Vaikka kuinka keskinkertaasta yrittää, niin priimaa pakkaa tulemaan”. Niin tälläkin kertaa, kun kolmannet Rauhaa ja Rakkautta – Kansan parissa seminaari käynnistyi. Tupa oli täynnä kuulijoita ja kaikilla oli vattat täynnä herkullista ruokaa.
Piirin toiminnanjohtaja Jarkko Tenkula joutui venymään moneksi, sillä lukuisten päällekkäisyyksien ja ennalta-arvaamattomien syiden takia oli niin piirin kuin Sisunkin puheenjohtajistot estyneitä osallistumaan seminaariin. No aikaahan siinä säästyi, kun saatiin kuulla alussanoiksi Sisun 90 vuotinen vuorisaarna Tenkulan vuodattamana. Se toimi erinomaisena virityksenä niin Pasi Kivisaaren kuin Tomi Järvisen alustuksille, jotka käsittelivät laaja-alaisesti arvoja toiminnan takana aina Kasperin pallokentällä syvimpää Afrikan sydämeen. Iltapäivän slotit olivat varattu Tutkija Kati Lehtoselle ja Pääsihteeri Antti Kempakselle. Kati toi hyvin esille liikunnan näkyvyyden ja sen paljouden mitä sen alla on. Lisäksi pohdittiin moraaliseettisiä kysymyksiä liikunnan ja urheilun saralta. Päivän päätteeksi Antti kempas vetosi seuraväkeen ja haastoi meitä kaikkia toteuttamaan Liikkeelle! -ohjelmaa seuroissa.
Haaste meni ilmeisesti hyvin perille, sillä ilta oli taiteen ja tanssin, liikkeen ja valon harmoniaa. Riemun Veljien astuessa lavalla villiintyivät paikalliset ikinuoret psykodelisen rytmin vietäväksi. Heitä ei estellyt välilevyn pullistukset, eikä rikkinäiset polvet. Heillä oli levottomat jalat ja Huda Huda mielessä. Riekkareiden jälkeen lavan valtasivat Häiriköt ja illan päätti Aino ja Hajonneet. Hieno päivä ja upea ilta. Kaikki hyvä kuitenkin päättyy aikanaan, niin myös Rauhaa ja Rakkautta -tapahtumat Seinäjoella. On ollut hieno tehdä tapahtumia, mutta ilman riittävää ulkopuolista kiinnostusta niiden toteuttaminen on mahdotonta taloudellisesti. Kiitos kaikille kolmen vuoden aikana mukana olleille. Kuka tekee, mitä tekee ja missä tekee jää nähtäväksi.
Rauhaa ja Rakkautta – Peace and Love brothers and sisters, I love you all lähellä ja kaukana.