Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratuki tulossa hakuun marraskuussa

05.10.2023

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä seuratoiminnan kehittämistuki 2024 (seuratuki) on haettavissa jälleen marraskuussa. Hakuaika alkaa 1.11. ja päättyy torstaina 30.11. Lisätietoja seuratukihausta päivitetään Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuille.

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa sekä kokeilla innovatiivisia toimintamalleja. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, ja tukea vapaaehtoistyötä. Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Päätökset seuratuen saavista seuroista julkaistaan keväällä 2024.

Apua hakemiseen?

Haluamme auttaa jäsenseurojamme onnistumaan seuratukihaussa parhaalla mahdollisella tavalla. Seurojen on mahdollista saada yksilöllistä tukea seurakehitystiimiltämme: seurakehittäjät antavat käytännön vinkkejä hakuun valmistautumiseen sekä varsinaisen hakuprosessin onnistuneeseen läpiviemiseen. Jokainen sparrausprosessi on yksilöllinen ja räätälöity seuran toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti.

Voitte ottaa meihin yhteyttä matalalla kynnyksellä oheisen yhteydenottolomakkeen kautta. Seurakehitystiimimme on teihin yhteydessä jatkosuunnitelman ja seuran tavoitteiden kartoittamiseksi viikon kuluessa yhteydenotosta. Yhteydenottolomakkeella voit esimerkiksi kertoa seurasi tilanteesta tarkemmin.

Kysyttävää seuratuesta tai seurapalvelutoiminnoistamme?

Voit ottaa yhteyttä seurapalvelujohtaja Ilpo Laurilaan (050 2623 tai ilpo.laurila@tul.fi).