TUL:n Varsinais-Suomen piirin nuorisotoiminnan kehittämistuki

10.09.2024

TUL:n Varsinais-Suomen piiri julkaisee haun maksimissaan 2000 euron vuosittaiselle taloudelliselle tuelle seuran/seurojen nuorisotoiminnan kehittämiseksi. Tällä haulla tuen saajaksi valitaan yksi seuran tai yksi seurojen yhteinen kehittämishanke.

Hakuaika on 15.9.–20.10.2024. Hakijana on aina pääseura (ei seuran jaosto). Mikäli tuki kohdistetaan useamman seuran yhteistyöhankkeelle, sitä hakee ja hallinnoi silti yksi hankkeen vetovastuullinen seura. Tukiaika on piirin jaostokausi eli vuodet 2025 ja 2026 ja tukisumma siten yhteensä kahdelta kalenterivuodelta yhteensä maksimissaan 4000 euroa.

Hankkeen tuen käyttökohteissa yhdistetään sekä kiinteiden määrättyjen käyttökohteiden että kuittien mukaan todennettavaa käyttöä. Kiinteitä määrättyjä käyttökohteita ovat 1) seuran leiri (ei lajileirit), 2) seuran perhetapahtuma, 3) osallistuminen TUL:n nuorisotoiminnan hankkeisiin sekä 4) osallistuminen TUL:n leireille (ei lajileirit). Näihin tarkoituksiin voi hankerahaa käyttää ilman, että tarvitsee esittää talousselvitystä kuittitasolla. Tällöin riittää, että toiminta on toteutunut ja toiminnan tulokset raportoidaan. Tämän lisäksi seura voi käyttää tukea myös vapaasti ideoimalla nuorisotoimintaansa (muuhun kuin kiinteisiin käyttökohteisiin sisältyvään toimintaan ja lajitoimintaan), mutta tuolloin käytöstä vaaditaan myös talousselvitys kuittitasolla. Vapaamuotoinen osuus voi olla maksimissaan 50 % tuesta.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus piiriin sähköpostilla viimeistään 20.10.2024 osoitteella kimmo.kamppila(at)tul.fi. Syksyllä 2026 järjestetään piirin nuorisotoiminnan kehittämistuen haku vuosille 2027 ja 2028.

Lisätietoja: Kimmo Kamppila, p. 041 5475423, kimmo.kamppila(at)tul.fi

Tarkemmat hakuehdot löytyvät myösä tästä liitteessä.