Seuraesittelyssä Käpylän Urheilijat – HARRASTAMISEN KÄPYLÄN MALLI

17.06.2024

Käpylän Urheilijat täytti vuonna 2021 sata vuotta ja on Käpylän vanhin urheiluseura. Seura oli lakkautettuna vuodesta 1932 30-luvun sortotoimenpiteiden seuraksena ja aloitti toimintansa uudestaan vuonna 1946. Toiminta oli aktiivista 50-luvulla hiipuen 60-luvun lopulla. Vuonna 1982 toiminta käynnistettiin uudestaan ja tästä lähtien seura on järjestänyt lapsille ja nuorille maksutonta liikuntatoimintaa. Seuran aktiivit olivat mukana perustamassa vuonna 1995 Käpylän Yhdyskuntaklubia, joka on lapsi- ja nuorisotyöhön keskittynyt asukasjärjestö. Käpylän Urheilijoiden ja Käpylän klubin yhteistyö on kehittynyt vuosien varrella kiinteäksi.

Käpylän Urheilijat on itse asiassa toteuttanut ns. harrastamisen Suomen mallia viimeisten vuosikymmenien aikana eli maksuttomia liikuntapalveluja lapsille ja nuorille. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämien kehittämisavustusten ( 2022: 7000 € ja 2023: 6000 €) tavoitteena on kehittää Käpylän olosuhteisiin soveltuva harrastamisen Käpylän malli, jossa yhteistyössä Käpylän klubin, Käpylän koulujen, koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan sekä kirjaston kanssa järjestetään lapsille ja nuorille monipuolista liikunta- ja kulttuuritoimintaa heidän toivomustensa mukaan. Liikuntaa harrastaville tarjotaan myös kulttuuritoimintaa, kuten elokuvia, lasten kirjapiiri sekä nuorten kirjoittajapiiri. Ohjelmassa on myös monipuolista luontoliikuntaa.

Maksuttomuus on ollut mahdollista yhteistyön kautta ja koska emme ole mukana eri lajien kilpailujärjestelmissä. Meillä ei ole valmentajia. Meillä on ohjaajia, joista osa on lasten ja nuorten vertaisohjaajia. Toiminnan kehittäminen on ollut pitkän matkan juoksua, jossa ei ole pikavoittoja.

Esimerkiksi aloitimme 8 vuotta sitten shakkitoiminnan, jossa oli 4 osanottajaa. Nyt päättyneellä toimintakaudella mukana oli 80 lasta, joiden mukana kolme ukrainalaista lasta.

Kehittämisprojekti päättyy tänä vuonna ja syksyllä järjestämme raportointiseminaarin, jossa toimintaa arvioi mm. seurantaryhmään kuuluvat nuorisotutkija dosentti Mikko Salasuo sekä rauhankasvattaja Hanna Niittymäki. Tilaisuus on avoin Käpylän lisäksi kaikille TUL:n Uudenmaan piirin jäsenseuroille.

Teksti: Kimmo Aaltonen