Seuroille

Miten voimme auttaa?

Seuratapaaminen

Kaipaako seurasi apua toiminnan kehittämisessä? Oli kyseessä sitten tapahtuman järjestäminen, koulutukset, viestintä ja markkinointi, seuran hallinointi, koronan aiheuttamat murheet tai uuden toiminnan ideointi, niin olemme täällä juuri teitä varten. Järjestämme myös tapahtumia yhdessä seurojen kanssa, jolloin saamme yhdistettyä resursseja. Vuoden 2022 alusta aloitamme seurakontaktoinnit ja seuratapaamiset. Tapaamiset järjestetään matalalla kynnyksellä joko fyysisesti Sporttitalolla, seuran tiloissa tai etäyhteyksin. Tapaamisissa keskustellaan seuranne tilanteesta ja autetaan teitä askarruttavissa asioissa. Tapaamisen perusteella laadimme suunnitelman ja aikataulutuksen, minkä avulla voimme seurata seuran toiminnan kehitystä.

Mikäli seurasi seurasi kaipaa apua tai haluatte muuten vain tavata, niin olkaa rohkeasti matalalla kynnyksellä yhteydessä.
Ville Hautakangas
0505718637
ville.hautakangas@tul.fi

Tuet ja avustukset

Annamme informaatiota erilaisista tuista, avustuksista sekä autamme hankerahoituksen hakuprosesseissa. TUL:n yhteistyökumppanit jakavat vuosittain apurahaa seuroille. Lisäksi tukea voi hakea mm. Viljo ja Vieno Salon säätiöltä sekä kansansivistysrahaston säätiöltä. Autamme myös mielellämme vuosittain Opetus- ja Kulttuuriministeriön myöntämän seuratoiminnan kehittämistuen (seuratuki) hakemisessa. Voimme yhdessä miettiä seuratuen hankkeen ideaa sekä avustaa hakemuksen täyttämisessä.

Lisätietoa tuista ja avustuksista löydät täältä.

Ansiomerkit

Piirin omia ansiomerkkejä voi hakea piirin hallitukselta. Esityksen voi tehdä toiminnanjohtajalle, joka välittää tiedon eteenpäin piirin hallitukselle. 

Kultainen ansiomerkki

Merkki voidaan antaa henkilölle, joka

  • on toiminut piirin jäsenseuran johtotehtävissä vähintään 15 vuotta tai
  • on toiminut piirihallituksessa tai muissa piirin elimissä vähintään 10 vuotta tai
  • on toiminut muuten erityisen ansiokkaasti piirin hyväksi
Hopeinen ansiomerkki

Merkki voidaan antaa henkilölle, joka

  • on toiminut piirin jäsenseuran johtotehtävissä vähintään 10 vuotta tai
  • on toiminut piirihallituksessa tai muissa piirin elimissä vähintään 10 vuotta tai
  • on toiminut muuten erityisen ansiokkaasti piirin hyväksi