Vuoden 2023 Askelkisassa otettiin askelia hyvinvoinnille

05.10.2023

Vuosittainen Askelkisa keräsi tänä vuonna ennätyspaljon joukkueita mukaan, ja joukkuesarjojen suosio on kasvanut tasaisesti vuosittain. Tänä vuonna joukkueissa oli paljon työyhteisöistä koottuja tiimejä, mutta myös perinteisiä seurajoukkueita ja ystävä- ja perhepiiristä kerättyjä kokoonpanoja. Joukkuesarjojen suosiosta ja joukkueiden mukana pysymisestä koko kisan ajan, voidaankin todeta, että yhdessä tekeminen ja liikkuminen sitouttaa fyysisen aktiivisuuteen askelkisan aikana.  

Yleisessä joukkuesarjassa 84 joukkuetta ilmoitti tuloksen. Yleisen joukkuesarjan voiton vei jo useina vuosina kisassa mukana ollut Eikä siellä vintillä vitkasteltu -joukkue Lappeenrannasta kokoonpanolla Janne Borgström, Päivi Kukkonen, Simo Lipiäinen ja Jouni Ukkonen. Askelia voittajajoukkueella kertyi yhteensä 1 435 526. Askelkisan +65-vuotiaiden joukkuesarjassa kaikki kahdeksan osallistunutta joukkuetta ilmoittivat tuloksen, ja viime vuoden tapaan voiton vei Kruununhaan suunnistajat Helsingistä kokoonpanolla Lauri Vekkilä, Rea Eriksson-Vekkilä, Pentti Peltoniemi ja Pekka Hurme yhteensä 1 401 509 askeleella. 

Yleisessä yksilösarjassa kärkisijoilla oli huimia tuloksia. Kisan voitti useatta vuotta peräkkäin Anu Pörsti Porista huimalla askelmäärällä 560 104. Yleisessä yksilösarjassa tuloksen ilmoitti 123 henkilöä. Myös +65-vuotiaiden yksilösarjassa käveltiin uskomattomia lukuja, ja voittajaksi 63 osallistujan joukosta ylsi 710 000 askeleella Kalevi Viskari Lappeenrannasta. Yhteensä askelkisassa oli mukana 608 kisaajaa, joista 532 henkilön askelmäärät ovat tuloslistoilla. 

Askelkisan tavoitteena on olla hyvän mielen tempaus, joka kannustaa osallistujat tekemään fyysistä aktiivisuutta edistäviä valintoja sekä havainnollistaa pienten arjen muutosten vaikutusta vuorokausittaiseen liikuntamäärään. Saadun palautteen perusteella Askelkisa onkin innostunut esimerkiksi kävelemään lounasravintolaan tai töihin autoilun sijaan, ja näillä istumista tauottavilla hetkillä on tutkitusti hyvinvointiamme edistäviä vaikutuksia. 

Askelkisa on vuosien aikana alkanut löytämään entistä paremmin paikkansa myös työyhteisöihin. Esimerkiksi kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijakonserni Granlund löysi pari vuotta sitten sattumalta Askelkisan, ja sen myötä heiltä on ollut jopa useita kymmeniä joukkueita mukana vuosittain.  Tänä vuonna Granlundilla on hyvinvoinnin teemavuosi, jossa yhtenä teemana oli Askelkisaan osallistuminen. Granlundin henkilöstöjohtaja Minna Lappalainen kertoo, että työpaikalla järjestetään myös Askelkisan sisäinen askelkisa, joka tuo valtakunnallista tempausta lähemmäksi työyhteisöä. Tästä hyvinvoinnin teemavuodesta ja työpaikan sisäisestä Askelkisasta voivat ensi vuonna ottaa halutessaan mallia myös muut askelkisaan osallistuvat yhteisöt. 

Perinteinen Askelkisa järjestetään taas syksyllä 2024, ja tiedossa on muutamia muutoksia hyvinvoinnin edistämiseksi tähän tuttuun kampanjaamme. Kiitos kaikille tämän vuoden Askelkisaan osallistuneille, ja liikunnallista syksyä!

Sarjojen ja arvontapalkintojen voittajiin sekä voittajajoukkueiden yhteyshenkilöihin ollaan yhteydessä palkintojen postittamiseksi lähiviikkojen aikana. Voit tutustua kaikkiin tuloksiin tämän linkin kautta.

Uutista ja tuloksia päivitetty ja korjattu maanantaina 9.10.