Haastoin itseni kävelemään 8000-10 000 askelta päivässä – tämän huomasin
13.08.2026
Mitä käy, kun haastaa itsensä kävelemään tai juoksemaan 8000-10 000 askelta päivässä? Tätä harjoittelijamme Unni lähti testaamaan kahden viikon ajan.
Suomalaiset viettävät suurimman osan valveillaoloajastaan paikallaan istuen tai makoillen ja samalla terveydelle tärkeä arkiliikunta on vähentynyt (OKM 2022). Yksi edullinen ja ajallisesti helppo tapa lisätä aktiivisuutta on kävelyn tai juoksun lisääminen.
Moni on kuullut suositellusta 10 000 askeleen päivittäistavoitteesta, mutta tiesitkö, että vähempikin voi riittää? Uusimpien tutkimusten mukaan jo 7000:lla askeleella voi saavuttaa terveyshyötyjä ja ehkäistä monia elämäntapasairauksia (UKK-instituutti 2025).
Askelviikojen hengessä haastoin itseni lisäämään liikettä askelten avulla ja katsomaan, mitä siitä seuraa!
Miksi päätin tarttua haasteeseen?
Olen aiemmin ollut melko aktiivinen liikkuja ja olen harrastanut liikuntaa useita kertoja viikossa. Olen harrastanut muun muassa kamppailulajeja, lenkkeilyä ja kuntosalilla käymistä. Lisäksi aikaisemmassa työssäni askeleet tulivat työpäivän aikana helposti täyteen.
Nykyisessä työssä arkiaktiivisuuteni on kuitenkin vähentynyt paljon. 8000-10 000 askeleen tavoite tuntui minulle itselleni sopivalta haasteelta ja lisäksi tutkimusten mukaan tämä määrä on terveydelle hyväksi (esimerkiksi Inoue et al. 2023).
En kuitenkaan halunnut suhtautua tavoitteeseen liian tosissaan, koska elämässä on muutakin tärkeää kuin askelmäärä. Tarkastelujaksolle sattui kaikkea tavallisista työpäivistä juoksukilpailuihin ja kavereiden synttäreihin. Askeleita seurasin puhelimen askelmittarin kautta.
Miten onnistuin haasteessa?

Kahden viikon aikana onnistuin saavuttamaan 8000 askeleen tavoitteen 12 päivänä, eli voisi sanoa, että hyvin meni. Aloitin kokeen lennokkaasti osallistumalla juoksutapahtumaan, minkä vuoksi askelissa näkyy poikkeuksellisen korkea piikki ensimmäisenä päivänä.
Päivittäisten askelten keskiarvo oli noin 10 000 askelta ja mediaani noin 8800 askelta. Kun vertasin tuloksia kokeilua edeltäneeseen kahteen viikkoon, päivittäinen askelmääräni oli kasvanut keskimäärin yli 1 200 askeleella. Lisäksi askeleita kertyi aiempaa tasaisemmin, eikä päivien välillä ollut yhtä suuria vaihteluita.
Mitä huomasin?
Askelten lisääminen oli käytännössä helppo tapa lisätä arkeen aktiivisuutta, mutta se toi myös mukanaan haastetta. Kävelyn lisääminen esimerkiksi työmatkojen ja lenkkien kautta tuntui kehossa ja lantiossa eri tavalla kuin pyöräily, jota käytän useimmiten kulkumuotona.
Toinen iso ero oli vauhti. Kävely tuntui alussa auttamattoman hitaalta, tämä voi johtua tietysti myös vain siitä, että olen hidas kävelijä. Toisaalta huomasin, että kävellessä havainnoin ympäristöäni eri tavalla kuin pyörällä kulkiessa. Löysin kävelylenkeilläni monia uusia paikkoja ja yksityiskohtia, mitä en ollut ennen nähnyt tai ehtinyt tarkastella.
Kävelylenkeistä tuli lopulta askelviikkojeni aikana kiva rutiini ja usein töiden jälkeen keräsin puuttuvat askeleet yhden tai useamman kävely- tai juoksulenkin avulla. Sain lisäksi houkuteltua kumppanini mukaan lenkeille ja lenkit olivat mukava tapa viettää yhteistä aikaa.
Toisinaan kävi kuitenkin niin, että kiireisen päivän jälkeen askeleita ei ollut kertynyt tarpeeksi, jolloin jouduin niin sanotusti ”pakkolenkille”. Eräänä matkustuspainotteisena päivänä kävi jopa niin, että yritin kuumeisesti saada askeleitani täyteen ennen puolta yötä, mutta jouduin toteamaan, että päivän tunnit loppuvat kesken ja jäin 7000 askeleeseen. Iltalenkeistä tuli kuitenkin hyvä olo ja usein nukuin paremmin niiden jälkeen.



Mitä haasteesta jäi käteen?
Toimistotyöläisenä on todella helppoa olla paikoillaan pitkiä aikoja ja välttää liikkumista arjessa. Askelhaaste aktivoi minua miettimään tapoja, joilla voin lisätä liikettä jokapäiväisessä elämässäni. Kauppareissut, koiralenkit, työmatkat ja tanssibileet kavereiden kanssa näyttäytyivät mahdollisuuksina kerätä askeleita. Valehtelisin, jos väittäisin, etten pitänyt siitä, kun saavutin tavoitteeni tai ylitin sen reilusti.
Jälkikäteen ajateltuna keskityin kuitenkin ehkä liikaakin askelmittarin lukemiin. Kaikkea liikuntaa puhelimen askelmittari ei mittaa ja hyvinvoinnin kannalta tuskin on merkitystä käveleekö 30 minuuttia vai harrastaako muunlaista liikuntaa 30 minuuttia. Liikunnan tulisi kuitenkin olla monipuolista mielen ja kehon hyvinvoinnin vuoksi.
Haasteet eivät kuvasta tavallista arkea, mutta pidin tätä silti mielenkiintoisena ja hauskana tapana testata omaa sitoutumistani aktiivisuuden lisäämiseen. Voin suositella haastetta jokaiselle riippumatta siitä saavuttaako 8000 askeleen tavoitteen vai ei. Tavoitteen voi myös mukauttaa omaan tilanteeseen sopivaksi. Haasteesta saisi varmasti vielä enemmän irti, jos sen tekee yhdessä esimerkiksi perheen, ystävien tai työkavereiden kanssa.
Kokeile sinäkin siis askelhaastetta ja osallistu Askelviikoille 7.9.–20.9.2026.
Tästä pääsert Askelviikkojen sivuille ja Liikkeelle! -sovellukseen, jossa voit osallistua haasteeseen.
Teksti: Unni Rusanen, TUL:n korkeakouluharjoittelija
Artikkelissa käytetyt lähteet:
UKK-instituutti. (19.8.2025)
Inoue et al. (2023)
Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2022)