Tuplaturva

Tuplaturvasta vakuutusturvaa seuroille!

Tuplaturva sisältää liikunnan toiminnanvastuuvakuutuksen sekä vapaaehtoistyön tapaturmavakuutuksen. Vakuutuksen piiriin kuuluvat kaikki TUL:n jäsenseurat.

Vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutus

Tapaturmavakuutus korvaa jäsenseurojen toimeksiannosta vapaaehtoistyötä tekeville sattuvia tapaturmia. Vakuutetun omavastuu hoitoturvan osalta on 100 euroa.

  • Vapaaehtoistyöntekijän ei tarvitse olla seuran jäsen – vakuutus on silti voimassa.
  • Vakuutus kattaa esimerkiksi talkoissa, valmennus-, tai koulutustapahtumissa tai kilpailujen järjestelytehtävissä tapahtuvat tapaturmat.
  • Vakuutuksen piiriin kuuluvat myös matkalla vapaaehtoistyöhön sattuneet tapaturmat.
  • Vakuutus ei ole voimassa urheillessa, palkkiota tai palkkaa saaville erotuomareille eikä työsuhteessa seuroihin oleville.

Lue korvattavuudesta tarkemmin vakuutusesitteestä ja vakuutusehdoista alempaa.

Toiminnanvastuuvakuutus

Toiminnanvastuuvakuutus korvaa jäsenseuran kolmannelle osapuolelle aiheuttamat henkilö- ja esinevahingot, joista vakuutettu on korvausvastuussa. Huomaathan, että toiminnan vastuuvakuutus ei ole korvauspiiriltään yhtä laaja kuin vakuutetun lain mukainen korvausvelvollisuus. Tutustu vakuutusehtoihin alempana.

  • Vakuutus korvaa jäsenseuran toimeksiannosta vapaaehtoistyötä tekevän aiheuttamat vahingot.
  • Vakuutus kattaa myös järjestäjän vastuun esimerkiksi leireillä ja kilpailuissa.
  • Vakuutus ei esimerkiksi korvaa vakuutetun hallussa, lainassa, vuokralla tai muuten vakuutetun hyödykseen käytettävänä olevalle omaisuudelle aiheutettuja vahinkoja.
  • Vakuutusyhtiö selvittää korvausvelvollisuuden ja vahingon määrän sekä neuvottelee korvauksen vaatijan kanssa.
  • Vakuutetun omavastuu on 600 euroa.

Vakuutusnumerot ja -ehdot

  • Vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutuksen vakuutusnumero: 16­-550-­119-2
  • Toiminnanvastuuvakuutuksen vakuutusnumero: 16-549-997­-7
  • Tapaturmavakuutuksessa noudatetaan Ryhmätapaturmavakuutuksen vakuutusehtoja RT01, voimassa 1.1.2020 alkaen.
  • Vastuuvakuutuksessa noudatetaan Toiminnan vastuuvakuutuksen ehtoja VA 01 (voimassa 1.1.2021 alkaen) ja vastuuvakuutuksen VA 04 (voimassa 1.1.2021 alkaen) erityisehtoja 332 (tavaransäilytys) ja 393 (ravitsemistoiminnan tuotevastuu) sekä Ilmailuliiton erityisehtoa.

Lisätietoa