Kesäleirielämää Kemissä

31.07.2024

Leiriläisiä istumassa luonnon keskellä auringon paisteessa Lapin piirin LETE-leirillä.

Taas on perinteinen TUL:n Lapin piirin LETE-leiri vietetty todella lämpimässä ja aurinkoisessa säässä Ajoksen Hannukselanrannan leirikeskuksessa. Lähemmäs 60 lasta koki viikon aikana Liikuntaa, Elämyksiä, Tietoa-taitoa sekä Empatiaa (LETE) turvallisten ohjaajien ja osaavien ”keittiötätien” huomassa. Mukavaa on, että tänäkin vuonna kahdeksan nuorta oli kesätyösetelin turvin työllistettynä mukana leirin järjestelyssä, suunnittelussa, koulutukseen osallistumisessa ja lasten ohjaamisessa. Loput ohjaajista ja huollosta vastaavista olivat vapaaehtoisia.

Eri tiedotusvälineet ovat kesän aikana tuoneet esille kesäleirien nykytilannetta esimerkiksi teltassa yöpymisineen ja kännykkärajoituksineen. 

TUL:n Lapin piirin leirillä teltassa nukkuminen on luonnollinen yöpymismuoto, koska ison lapsimäärän majoittaminen muihin tiloihin on mahdotonta. Lisäksi lapset ovat telttayöpymisestä innoissaan; osa on ensimmäistä kertaa teltassa yötä, osa taas melkoisia konkareita. Kaverit nukkuvat pääosin samassa teltassa ja tarvittessa ohjaaja on alussa turvana. Jotkut haluavat välttämättä nukkua yksin omassa pienessä teltassaan, mikä sekin on mahdollista.

Kännykän käytöstä on myös käyty keskustelua laajastikin; pitääkö ne kieltää esim kouluissa tai leireillä kokonaan. LETE-leirillä kännykät ovat poissa käytöstä päivän tuokioiden aikana, eivätkä lapset niitä tuolloin edes kaipaa. Toki illalla soitto vanhemmille on paikallaan. Kiireelliset asiat hoidetaan leirivastaavien ja vanhempien välillä. Näin ollen kännykätön päivä LETE-leirillä on ihan normaalia.

Maanantaina iloinen puheensorina täytti alueen kun ilmoittautuminen alkoi: mukana oli sekä ekakertalaisia että useana vuonna osallistuneita. Mukana oli myös ukrainalaisia, jotka löysivät myös kavereita leiriltä. Jokavuotista leirikastetta odotettiin jännittyneinä. Leirikaste yllättää joka vuosi ja tänäkin vuonna siitä selvittiin! Tämän vuoden retki tehtiin Kallinkankaalle erilaisia liikunnallisia tehtäviä tehden, ja toki nuotiomakkarat ja mehut nauttien. Keskiviikkona vanhempien ilta esityksineen on myös odottamisen arvoinen ja suuri joukko väkeä olikin kertynyt leiriaukiolle. Torstai on toivoa täynnä myös LETE-leirillä: DISCO-ilta sekä iltapalana grillimakkarat ja pannarit vielä päälle, ja niin jaksoi discota myöhään iltaan. Kasvoja oli koristeltu ja hiuksia laitettu, asuina myös discoon sopiva vaatetus. Perjantaina ohjelmassa olileiridiplomit, varusteiden kasaaminen ja telttojen purku. Sanottiin heipat kavereille sekä ohjaajille ja ensi vuotta odottelemaan.

Kiitos kun olitte ja toteutitte leiriviikon luonnon keskellä!

Pirkko Pehkonen/TUL:n Lapin piirin toiminnanjohtaja