Maailmanmestari Eero Tapio 80 vuotta

03.03.2021

Eero Tapio

Eero voitti MM-kultaa Romanian Bukarestissa vuonna 1967. Lujatahtoisella miehellä on kaikkiaan kuusi arvokisamitalia. Olympiaedustuksia hänellä on kolme: Tokio 1964, Mexico 1968 ja Munhen 1972.

Eero on syntynyt Muhoksella, josta äiti Fanni muutti Haukiputaan Martinniemeen jäätyään sotaleskeksi. Tuolloin Eero oli 5-vuotias. Eero oli vilkas koulupoika. Heiton painisalilta hän löysi paikkansa. Siellä sai purkaa pojanjässikän voimavarastoja. Jo aivan poikasena hän lupasi äidilleen, ”Minä voitan vielä maailmanmestaruuden”. Tuohon äiti oli hymyillyt lempeästi ja kannustanut Eeroa treenaamaan. 

Olin mukana Bukarestin MM-kisoissa painin raskaassa sarjassa. Meitä Heittolaisia oli maajoukkueessa kaksi jätkää. Heiton valmentaja Erkki Ukkola oli joukkueen huoltajana mukana kisoissa. Loppuottelun toisena huoltajana muistiini jäi ikiajoiksi, kun Eero puhui itselleen tauolla ennen kolmatta jaksoa näin:  ”Perkele, oon tehnyt niin paljon tämän tavoitteen eteen, että en saa nyt epäonnistua”. Vastassa oli Unkarin Antal Steer. Eerolle riitti ratkaisematon ja sen hän otti varmalla painillaan. Tuloksen julistamisen jälkeen mies tuli matolta vedet silmissään todeten: ”Nyt se perkele tuli”. Kotiin äidilleen hän soitti myöhemmin kesympää kieltä käyttäen ,että: ”äiti nyt tein sen minkä poikana sinulle lupasin”.

Työläisperheen poika teki voimaa vaativia töitä mm. kotinsa puuhuoltoon. Kotinsa lähellä virtaava Kiiminkijoki oli tuohon aikaan tukkien uittojoki. Eero oli kesällä tuttu näky uppotukkien nostaja jokisuulla. Uponneet tukit sai nostaja viedä kotiinsa. Voimaa kertyi poikapainijan kroppaan. Eero on vihannut aina tappiota. TUL:n miehenä  hänen oli otettava aina huomioon se, että astuessaan matolle Painiliiton miestä vastaan tulllilaisen oli näytettävä paremmuutensa kovalla painilla. Me tunsimme, että jo ennen matolle menoa olimme pisteen häviöllä. Niin kova oli liittojen keskeinen kisa Painiliiton puristuksessa.

Presidentti Urho Kekkonen on yksi merkkihenkilö, joka on jättänyt Eeron toiseksi. Vuoden 1967  Suosituin suomalainen kansalaisten äänestyksessä Kekkonen oli suosituin ja Eero Tapio toiseksi suosituin. Tuon voiton Eero soi presidentille ilomielin. Tämän kisan herrat kuittasivat presidentin vastaanotolla reilulla kädenpuristuksella. Eero Tapio oli äärimmäisen kova harjoittelija. Haukiputaan kunta antoi siihen mahdollisuuden hänen ollessaan kunnantoimiston talonmiehenä. Lumityöt olivat siihen aikaan käsipelillä tehtävä. Niistä Eero tykkäsi kola sai kyytiä. Se oli pirunmoista puskemista. Kolme kertaa päivässä oli miehen treenien tahti.
Pitemmän  elämäntyönsä Eero teki vahtimestarina oululaisissa ravintoloissa. Ravintolan ovelta muistetaan jykevä hahmo, joka toi rauhaa ravintolaväelle. Meri on ollut ja on Eerolle elämän voima. Lapsuudenkodin rannasta on Ruotsiin avomerta noin 100 kilometriä. Eero tuntee meren voiman ja sen tuoman rauhan. Sitä hän kunnioittaa ja rakastaa. Eläkepäivinään Eero iloitsee seuransa Haukiputaan Heiton painimenestyksestä. Viime vuonna seura oli Suomen toiseksi paras painiseura. Uusia mestareita toivotaan.

Lisää tietoa Eerosta ja TUL:n painijoista pääset lukemaan tästä.

Teksti: Osmo Hekkala, Haukiputaan Heitto
Kuva: Auli Haapala