Muistokirjoitus: Ari Salin

20.03.2026

Tummansinisellä pohjalla valkoinen teksti Muistokirjoitus: Ari Salin.

TUL:n  ja Suomen urheiluhistorian tunnettu ja menestynyt 400 metrin aitajuoksija, Lohjan Louhen Ari Salin on kuollut 79-vuotiaana. Ari Salin on 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun TUL:n ja Suomen näkyvimpiä kansainvälisen tason huippuyleisurheilijoita. Yhdessä Tainionkosken Kisan pikajuoksija Ossi Karttusen kanssa he toivat TUL:n yleisurheilijat radalla Suomen ja kansainväliselle huipulle. Kentällä korkeushyppääjä Antero Tapola, Myllykosken Toverit (209 cm) ja pituushyppääjä Ari Väänänen, Karhulan Työväen Urheilijat (792 cm) pitivät TUL:n lippua parhaiten esillä useiden Suomen mestaruuksien myötä.

Ari Salin aloitti 110 metrin aitajuoksijana. Tällä matkalla hän saavutti kuusi TUL:n ja kolme Suomen mestaruutta sekä silloisen Suomen ennätyksen 13,8. Paras aitamatka oli kuitenkin 400 metriä, jossa Ari Salin oli ehdotonta maailman huippua. Kansainvälisen huippurajan 50 sekuntia Ari Salin alitti useasti juosten aitamatkan Suomen ennätykseksi Helsingin Olympiastadionilla 49,5. Tämä vuoden 1972 SE-aika oli niin kova, että Suomessa se rikottiin vasta vuonna 2016. Salinin Suomen ennätys eli siis huimat 44 vuotta. TUL:n historiakirjassa tulos mainitaan TUL:n ennätyksenä, mutta kyseessä oli myös Suomen ennätys.

Huikeimman ja yllättävimmän juoksusuorituksensa Lohjan Louhen mies teki Olympiakisoissa 1972 Münchenissa miesten 4×400 metrin viestissä. Suomen joukkue Stig Lönnqvist, Ari Salin, Ossi Karttunen ja Markku Kukkoaho juoksi finaalissa ajan 3.01.1 sijoittuen kuudenneksi. Ari Salinin yksityisajaksi viestissä saatiiin 45,1, mikä oli kahden sekunnin parannus hänen rataennätykseensä. Münchenin viestiaika on edelleen Suomen ennätys.

Ari Salinista jäi TUL-väelle vaatimattoman miehen sympaattinen muisto mahtavan huippu-urheilu-uran lisäksi. Myös Ari Salinin vaimo Riitta Salin (os. Hagman) voitti 400 metrin sileällä Euroopan mestaruuden vuonna 1974.

Otamme lämpimästi osaa omaisten suureen suruun.

Teksti: Pekka Hurme