Muistokirjoitus: Veli Nissinen
19.08.2025
Veli Nissinen oli yksi niistä Tarmon kovista nyrkkeilijöistä, jotka aloittelivat nyrkkeilyn 1970-luvun alussa. Siihen aikaan Varkauden Tarmo palautti ohjelmaansa uudelleen nyrkkeilyvalmennuksen. Se täytti keskuskentän voimailusalin ja töminä salissa riitti, koska iskijöitä oli runsaasti.
Myös Veli Nissinen ilmestyi tuolloin Tarmon salille Anderssonin Rollen kanssa. Molemmat olivat Pirtinniemen konepajan miehiä.
”Velukan” (Veli Nissisen kutsumanimi), raamikkaan miehen saapuminen Tarmon salille toi uutta innostusta myös keskuskentän voimailusalin puolelta: sieltä siirtyi muutaman katselukerran jälkeen nyrkkeilystä kiinnostuneita kavereita Arvo Rapen vetämien nyrkkeilytreenien pariin.
Arvo Rapen treeneissä Velin nyrkkeilyura ja kehitys nyrkkeilijänä oli nopeaa, mistä kertovat parhaiten hänen saavutuksensa nyrkkeilijänä. Jo vajaan parin vuoden harjoittelun jälkeen vuonna 1973 Veli saavutti tammikuussa Suomen Työväen Urheiluliiton raskaan sarjan mestaruuden ja heti perään maaliskuussa pronssia Suomen mestaruuskisoissa. Seuraavana vuonna 1974, saavutuksena oli raskaan sarjan SM-hopeaa.
Vuonna 1975 SM-mitaliputki jatkui entistä kirkkaampana ja ”Velukka” voitti raskaan sarjan Suomen mestaruuden ja SM-kultamitali pujotettiin hänen kaulaansa.
Veli edusti Suomea lukuisissa kansainvälisissä otteluissa niin maajoukkueen kuin TUL:n edustusjoukkueen mukana. Maaotteluissa Veli edusti Suomea kahdeksan kertaa, joista voittoja tuli kuudesti.
Voitoista makein tuli Ranskan mestari Regis Molletista ensimmäisen erän tyrmäysvoitolla. Muita kansainvälisiä otteluita maaotteluiden lisäksi oli kaikkiaan yksitoista, joista voiton hän saavutti kuudessa ottelussa.
Kaikkiaan Velillä oli virallisia kilpailuotteluita uransa aikana 59 joista voittoja kaikkiaan 37 ottelussa. Veliä voidaan hyvällä syyllä pitää yhtenä Suomen vahvimmista raskaan sarjan nyrkkeilijöistä!
Myös Varkauden liikuntaväki arvosti Velin saavutuksia, sillä hänet valittiin Varkauden parhaaksi urheilijaksi kolmesti vuosina 1974, 1975 ja 1976.
Näiden saavutuksien jälkeen Veli joutui luopumaan nyrkkeilyharrastuksestaan ja kilpailu-urastaan kyynärpäävammojen vuoksi. Jatkuva kyynärpäiden kipu esti lyöntiharjoitukset: hänen oli luovuttava kilpailu-urastaan, vaikka taitoa, kuntoa ja haluakin olisi vielä ollut.
Kilpailu-uran jälkeen Veli jatkoi työtään hyväntuulisena Osacarsin ovimiehenä, mihin hän oli siirtynyt Ahlströmin konepajan palveluksesta. Hän jatkoi asumistaan Rantasalmen Teemassaarella, missä vietti myös eläkepäiviään.
Kesäisin eläkepäivinään Veli nautti usein vesillä olosta ja nopeasta moottoriveneilystä. Talvisin hän rakensi soutuveneitä.
Voin hyvällä syyllä sanoa, että Veli oli huippulahjakas nyrkkeilijä, joka osasi olla myös hyvin seurallinen. Tästä minulla allekirjoittaneella ja monella muulla urheilukaverilla on Velistä hienot ja arvokkaat muistot. Veli oli reilu urheilukaveri ja sympaattinen kanssakulkija, niin urheiluareenoilla kuin urheilupaikkojen ulkopuolella.
Veli Nissistä kaipaamaan jäivät hänen siskot ja veljet, läheiset ystävät ja lukuisat urheilukaverit.
Veli siunataan Rantasalmen kirkossa 23.8.2025 klo 10.00
teksti: Matti Semi, seurakaveri Varkauden Tarmosta