Roomassa pohdittiin nuorten osallistumista järjestöissä
26.02.2019
Seminaarin ideana oli tutustua erilaisten järjestöjen toiminta-ajatuksiin ja hyviin käytänteisiin. Samalla toimintaa peilattiin Euroopan unionin arvoihin ja kansalaisuuteen.
Tavoitteena oli myös verkostoituminen järjestöjen kesken. TUL:n kannalta mielenkiintoisimpia olivat Sportjugend Hessen Saksasta ja Nuorten liikunta- ja kulttuurijärjestö ADCM Portugalista. Molemmilla järjestöillä on pitkä kokemus kansainvälisestä leiritoiminnasta.
– Olin iloisesti yllättynyt kun URBE:n puheenjohtaja Alessio Silvestri pyysi minua URBE:n seminaariin kertomaan TUL:n toiminnasta ja suomalaisesta liikuntapolitiikasta. Seminaarin anti oli monipuolinen. Kansainväliset verkostot laajenivat ja tulevaisuuden varalle löytyi jo monta hienoa suunnitelmaa esimerkiksi leiritoiminnan osalta, TUL:n hallituksen jäsen ja CSIT:n hallituksen jäsen Anu Rajajärvi kertoo.
– TUL:n osaaminen nuorisopuolella tunnustetaan kansainvälisten kumppaneiden toimesta. Yhtenä TUL:n keskeisistä strategian suunnista tulee olla jatkossa kansainvälinen yhteistyö, jonka tavoitteena on kannustaa nuoria toimimaan järjestöissään omaehtoisesti ja omien intressiensä ohjaamana. URBE on yksi esimerkki, jossa nuoret ovat ottaneet vastuun ja kantaneet sitä itse, TUL:n varapuheenjohtaja Riku Ahola toteaa.
Seminaarin järjesti URBE, joka on vuonna 2013 perustettu järjestö, jossa on mukana noin 300 nuorta eri puolilta Italiaa. URBE:n tavoitteena on mahdollistaa aktiivinen kansalaisuus ja osallistuminen. URBE:n yhteistyökumppaneita seminaarin järjestämisessä olivat muun muassa italialainen AICS ja kansainvälinen työväen urheiluliitto CSIT.
EU-rahoituksella järjestyssä seminaarissa oli mukana kansainvälisiä luennoitsijoita Portugalista, Maltalta, Saksasta, Suomesta ja Kreikasta.
Teksti ja kuva: Anu Rajajärvi