Uuden huippu-urheiluryhmä Team VehU:n nuoret tavoittelevat pääsyä yleisurheilun U20 EM-kisoihin Tampereella 2025

11.09.2023

Viisi nuorta urheilijaa urheilukentällä.

Vehmaisten Urheilijat ry on perustanut vuoden 2023 aikana viiden vuonna 2006 syntyneen yleisurheilijan ja heidän valmentajiensa kanssa huippuryhmä Team VehU:n. Ryhmän urheilijoiden tavoitteena on päästä edustamaan Suomea Tampereella järjestettäviin U20 yleisurheilun EM-kisoihin vuonna 2025.

Team VehUn kuluvana vuonna 17-vuotiaat urheilijat ovat sitoutuneet edustamaan Vehmaisten Urheilijoita ainakin kaudet 2023-2025. Huippuryhmän urheilijat ja heidän päälajinsa alla:

Emmi Savenius – 200 ja 400 metrin juoksu

Aino Aalto – korkeushyppy ja moniottelu

Miriam Puolimatka – pikamatkat ja aitajuoksut

Akseli Aittoniemi – 800 metrin ja 1500 metrin juoksut sekä estejuoksu

Emmi Mäkinen – pikamatkat ja pituushyppy

”Heillä on erinomaiset mahdollisuudet taistella itsensä Suomen edustusjoukkueeseen. Savenius, Aalto, Puolimatka ja Aittoniemi kuuluvat jo nyt Alueelliseen Nuorten Maajoukkue (ANMJ)-leiritysryhmään”, toteaa yleisurheilujaoston puheenjohtaja Marika Puolimatka. Emmi Savenius on saavuttanut mm. N16 SM-kultaa 200 että 400 metrin juoksumatkoilla vuonna 2022 ja samoin molemmilla matkoilla kultaa vuonna 2023 N17-sarjassa sekä N17 SM-kullan 300 metrillä hallikisoissa 2023. Emmi on edustanut Suomea U18 EM-kisoissa Israelissa ja nuorten Suomi – Ruotsi maaottelussa Helsingissä vuonna 2022 sekä Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla (EYOF) Sloveniassa 2023 sijoittuen finaalissa seitsemänneksi 400 metrillä. Hänet on valittu edustamaan Suomea nuorten Ruotsi-otteluun Tukholmaan syyskuun alussa 2023 kahdelle henkilökohtaiselle matkalle ja molempiin viesteihin.

Aino Aalto on hypännyt korkeudessa mm. N16 SM-kultaa 2022 ja N17 SM-hopeaa 2023 sekä SM-hopeaa hallikaudella 2022 ja 2023. Aino on edustanut Suomea Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Slovakiassa 2022 ja Sloveniassa 2023 sekä Pohjoismaiden moniottelumestaruuskilpailuissa Seinäjoella ja nuorten Suomi – Ruotsi maaottelussa 2022. Miriam Puolimatka on saavuttanut 400 metrin aitajuoksussa N16 SM-hopeaa vuonna 2022 ja sijoittunut 100 m aitajuoksussa neljänneksi samana vuonna. Kesällä 2023 hän on juossut oman 100 metrin ennätyksensä. Akseli Aittoniemi on saavuttanut M17 SM-hopeaa 2000 m esteissä 2023 ja M16 800 metrin SM-kisojen 4. sijan vuonna 2022. Kesällä 2023 hän on tehnyt molemmilla matkoilla ennätyksensä. Emmi Mäkinen oli T14-sarjan Suomen parhaimmistoa pikamatkoilla, aidoissa ja pituudessa. Hänellä on ollut vakavia loukkaantumisia, mutta hän on kovalla työllä ja sinnikkyydellä kuntouttanut itsensä ja päässyt 2023 loppukesästä kilpailemaan lupaavin tuloksin.

”Tavoitteena on saada Tampereen seudulla toimivat yritykset tukemaan ryhmää matkalla kohti kotikaupungin EM-kisoja. Keinona on mm. aktiivinen sosiaalisen median käyttö, josta toivomme myös yhteistyötahojemme hyötyvän”, toteaa Vehmaisten Urheilijoiden yhteistyövastaava Kalevi Björkbacka. Team VehUn tavaramerkkinä toimii musta liivi, josta ryhmän tunnistaa urheilukentillä.

Lisätietoja: Kalevi Björkbacka, Vehmaisten Urheilijat ry yhteistyövastaava, p. 050 575 9577. Team VehUa voi seurata myös Instagramissa, Facebookissa ja www.vehu.fi