Lähde mukaan Askelviikkoihin 9.9.-22.9. koko työyhteisön voimin

27.08.2024

Turkoosilla taustalla valkoinen teksti Askelviikot - Ota askel hyvinvoinnillesi 9.9.-22.9. Lisäksi oikealla yläkulmassa TUL:n valkoinen logo ja tekstin alla kuvituskuva jalanjäljistä.

Asiantuntijat, päättäjät ja lukuisat muutkin toimijat ovat huolissaan suomalaisten liikkumattomuudesta ja toimintakyvyn heikkenemisestä. Liikkumattomuuden hintalappu on vuositasolla jo 4,7 miljardia, ja tarve kääntää kehityksen suunta on kiistaton.  

Toimintakyvyn edistäminen lähtee liikkeelle niin suurista kuin pienistäkin valinnoista. Useimmiten ajattelemme, että 10 000 askelta on oiva päivittäinen tavoite. Pienelläkin arjen aktiivisuuden lisäyksellä on kuitenkin merkittävä vaikutus terveyteen ja toimintakykyyn, mikäli liikunnallisemmista valinnoista saa luotua itselleen pysyvän rutiinin. Niin arjen valinnoilla kuin työ- tai opiskelupäivän luonteella on merkittävä vaikutus siihen, kuinka paljon askelia tai arjen aktiivisuutta kertyy. Askelten tavoittelu ja uudet valinnat voivat myös muuttaa arjen ympäristöä liikkuvammaksi.  

Askelviikot innostavat arkiaktiivisuuden lisäämiseen. Askelviikkojen tavoitteena on olla hyvän mielen liikuntatempaus, johon voi osallistua yksin tai yhdessä joukkueen kanssa. Askelviikot kannustavat osallistujia tekemään liikuntaa lisääviä valintoja, ja Askelviikkoihin osallistuminen havainnollistaa pienten muutosten vaikutusta arjen liikuntamäärään. Askelviikoilla osallistujat keräävät kisaillen askelia työmatkoilla, harrastuksissa tai vaikka kauppareissulla.

Osallistuminen Askelviikkoihin on helppoa, joten mukaan kannattaa lähteä vaikka koko työyhteisön voimin! Haasta työkaverit mukaan, ilmoita joukkue, kerää askelia ja kirjaa askelet. Voitte työyhteisössänne nostaa Askelviikkojen kautta esiin tärkeitä hyvinvoinnin teemoja ja valtakunnallisen tempauksen ohella järjestää myös työpaikan sisäisen Askelkisan. Vaikka kilpailemista tärkeämpää on oman hyvinvoinnin edistäminen, voi yhdessä tekeminen ja kaverin kannustus antaa yksilölle lisäpuhtia askelten ottamiseen.

Askelviikot järjestetään syyskuussa 9.9.-22.9.2024. Sarjojen voittajat palkitaan, jonka lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan huikeita arvontapalkintoja!

Lue lisää Askelviikoista ja ilmoittaudu mukaan: