Seniorit

Senioritoimintamme on suunnattu yli 55-vuotiaille kuntoliikkujille sekä kulttuurin ystäville. Senioritoiminnan päätapahtumia ovat vuosittain järjestettävä Hyvän olon päivät sekä joka toinen vuosi järjestettävä Kulttuurikatselmus. Tämän lisäksi piireissämme ja seuroissamme järjestetään kymmeniä seniorien tapahtumia ympäri vuoden.

Senioritoimintaa suunnittelee Liikunnalliset elämäntavat ja elämäykset -valiokunnan senioritoiminnan työryhmä.

Kulttuurikatselmus 15.-16.11.2025

Järjestämme joka toinen vuosi +55 -vuotiaille henkilöille suunnatun Kulttuurikatselmuksen yhdessä Eläkkeensaajien Keskusliiton, Eläkeläisten, Suomen Työväen Musiikkiliiton ja Työväen Näyttämöiden liiton kanssa. Tapahtumassa osallistujat pääsevät näyttämään osaamisensa näyttämötaiteen, musiikin tai tanssin parissa.

Seuraava kulttuurikatselmus järjestetään 15.-16.11.2025 Porissa. Tapahtumapaikkana toimii Palmgren-konservatorio. Tapahtumaan perjantaina 14.11.2025 saapuville ryhmille järjestetään etkot eli vapaaehtoista ohjelmaa, ennen varsinaisen tapahtuman käynnistymistä. Tapahtuman avajaiset vietetään la 15.11. klo 11.30 alkaen, jonka jälkeen päästetään esiintyvät taiteilijat lavalle. Kaikki esitykset tullaan arvioimaan ja osallistujat saavat esityksestään palautteen ammattiraadilta. Tapahtuman ensimmäisen päivän 15.11. päätteeksi järjestetään Iltajuhla Sokos hotelli Vaakunassa. Kulttuurikatselmuksen toinen päivä on pyhitetty loppukatselmukselle, jonne valitaan lauantain sykähdyttävimmät esitykset.

Tapahtuman suojelijana toimii näyttelijä Seela Sella. Ammattinsa puolesta näyttämötaide on tullut hänelle hyvinkin tutuksi, mutta ei tanssikaan Seelalle vierasta ole. Nuorena tyttönä synnyinkaupungissaan Tampereella hän tanssi ja voimisteli TUL:n alaisessa seurassa, ja on siitä asti seurannut aktiivisesti eri taidemuotoja. Vuonna 2022 Seela teki 60-vuotisen uransa ensimmäisen virallisen tanssiroolin, kun hän esiintyi koreografi Sanna Kekäläisen nykytanssiteoksessa. On ilo saada Sella tapahtumamme suojelijaksi sekä mahdollisesti myös osaksi itse tapahtumaa.

Kulttuurikatselmuksen osallistumismaksut:

28 € Yksilöt ja parit
70 € Ryhmät (enintään 10 hlö)
95 € Ryhmät (yli 10 hlö)
Ilmoittautuminen esityksiin päättyy 19.10.2025.

Eläkeläiset ry:n jäsenyhdistysten osalta, liitto maksaa osallistumismaksujen osuudet. Ilmoittautuminen normaaliin tapaan alla olevasta linkistä (Ilmoittautudu tästä!). Ilmoittautumislomakkeen lopuksi tulee yhteenveto, johon syötetään kampanjakoodi. Eläkeläisten ry:n jäsenyhdistykset syöttävät tähän kohtaan ”ELÄKELÄISET RY” ja painavat päivitä. Tällöin kokonaismaksusta poistuu osallistumismaksujen osuus. Sen jälkeen jatkatte ilmoittautumisen normaaliin tapaan loppuun saakka.

Lauantain lounas

Osallistujille on lauantaina tarjolla lounas, hintaan 9,50 € per/hlö.
Lounas ostetaan ilmoittautumisen yhteydessä, sitä ei voi erikseen ostaa tapahtumapaikalta.
Lounas tarjoillaan tapahtumapaikan kahviossa klo 12-15 välisenä aikana.
Tarjolla on kermainen broilerkasviskeitto, maalaislimppu + levite, vesi, kahvi.

Iltajuhla

Tapahtuman iltajuhla järjestetään la 15.11.2025 Sokos hotelli Vaakunassa.
Lippu iltajuhlaan maksaa 50 €, sisältäen buffet-illallisen ja ohjelman orkestereineen.
Iltajuhlan pääesiintyjä on orkesteri Länsituuli.

Majoitus

Tapahtuman majoitushotelli on Sokos hotelli Vaakuna, osoite Gallen-Kallelankatu 7 28100 Pori.
– Standard-huoneet 117€ 1hh/vrk, 137€ 2hh/vrk, 157€ 3hh/vrk
– Superior-huoneet 137€ 1hh/vrk, 157€ 2hh/vrk, 177€ 3hh/vrk
Huonevaraukset sivustolta www.sokoshotels.fi tai suoraan hotellin myyntipalvelusta sales.pori@sokoshotels.fi tai puhelimitse 029 004 2002.
Varauksen yhteydessä pitää ilmoittaa varauskoodi ja se on BTUL25
Hotellivaraukset tulee olla tehtynä 7.11.2025 mennessä.

Tapahtuman alustava aikataulu

Lauantai 15.11.
klo 9:30 Tapahtumapaikat ovet ja kahvio aukeaa
klo 11:30 Avajaiset
klo 12:00 Kulttuurikatselmus alkaa
klo 16:00 Kulttuurikatselmus päättyy (arvio)
klo 19:00 Iltajuhla alkaa
klo 23:00 Iltajuhla päättyy

Sunnuntai 16.11.
klo 9:30 Tapahtumapaikat ovet ja kahvio aukeaa
klo 11:00 Loppukatselmus alkaa
klo 13:00 Loppukatselmus päättyy

Hyvän olon päivät 25.-27.9.2026

Kiitos kaikille vuoden 2025 Hyvän olon päiville osallistuneille. Teitte siitä onnistuneen tapahtuman. Vuoden 2026 tapahtuma järjestetään Varalan Urheiluopistolla Tampereella 25.-27.9.2026. Ilmoittautuminen avataan keväällä 2026 tällä sivulla. Tervetuloa mukaan!

Dikiliikkujat – Vinkkejä kuntosaliharjoitteluun

Tervetuloa mukaan Dikiliikkujiin! Tarjoamme maksuttomalla verkkokurssilla vinkkejä kuntosaliharjoitteluun: meidän kanssamme pääset helposti alkuun saliharrastuksen aloittamisessa. Kurssilta löytyy niin tekniikkavinkkejä kuin yleisiä ohjeita esimerkiksi laiteharjoitteluun, kuminauha- ja kahvakuulaharjoitteisiin sekä lämmittelyyn ja loppuverryttelyyn.

Kurssin videot on tuotettu yhteistyössä Liikuntakeskus Fressin kanssa. Vinkkien sisällöstä ja suunnittelusta vastaavat Fressin asiantuntijat.

Löydät kurssin koulutusalustaltamme TULkouluttaa.fi. Tunnukset luotuasi käytössäsi on koko laaja verkkokoulutustarjontamme.

Seniorityöryhmän kokoonpano liittokokouskaudella 2025-2028

Tiina Näätsaari
Paula Kaunismäki
Merja Järvenpää
Tuomo Laine

Kimmo Kamppila (kimmo.kamppila@tul.fi)