Hei! Kato mua! -perheleirillä koettiin liikunnan iloa ja elämyksiä
20.10.2025
Hei! Kato mua! -perheleiri järjestettiin Kolmen kampuksen urheiluopistolla Pajulahdessa 18.-19.10. Leirillä perheet pääsivät kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja ohjatussa ja turvallisessa ympäristössä. Ennen kaikkea leiri tarjosi mahdollisuuden verkostoitumiseen, vertaistukeen sekä neuromoninaisten lasten ja heidän perheidensä osallistamiseen tulevien koulutusten ja toimintojen suunnittelussa.
– Meillä oli ihan mahtava viikonloppu Pajulahdessa! Leirin tärkeintä antia olivat ehdottomasti keskustelut, joita päästiin käymään niin toiminnan ohessa kuin esimerkiksi vanhempien yhteisessä keskustelutuokiossakin. Nämä kohderyhmän itsensä tuottamat vinkit ja ideat haluamme ehdottomasti jalkauttaa myös tuleviin koulutuksiimme, hankevastaava Aino Raiskinmäki iloitsee.
Yhteistyö Pajulahden kanssa mahdollisti leiriläisille erilaiset lajikokeilut aina sisäcurlingista kiipeilyyn Seikkailupuistossa. Leiri tarjosi myös mukana olleille ohjaajille mahdollisuuden tutustua neuromoninaisiin lapsiin kohderyhmänä sekä kerryttää kokemusta ohjaustyöstä.
– Hei! Kato mua! -leirillä oli rento ja avoin tunnelma. Jokainen oli tervetullut liikkumaan ja osallistumaan omana itsenään ja omien voimavarojensa mukaan.
”Hyvä ohjaaja ottaa ihmisen ihmisenä”
Neuromoninaisuus näkyy lasten ja nuorten arjessa monenlaisina haasteina. Liikkuminen ja liikunnan harrastaminen tarjoavat kuitenkin parhaimmillaan positiivisia kokemuksia ja mahdollisuuden purkaa energiaa turvallisessa toimintaympäristöstä. Liikuntaharrastuksissa lapset voivat saada niitä onnistumisen kokemuksia, jotka esimerkiksi koulumaailmassa saattavat jäädä vähemmälle.
– Nepsypiirre on myös supervoima. Vanhemmat ja huoltajat toivoivatkin, että lapsi kohdattaisiin juuri sellaisena kuin hän on ja hänen vahvuutensa opittaisiin tunnistamaan. Parhaimmillaan harrastuksen ohjaaja tai valmentaja on lapselle yksi turvallinen aikuinen lisää ja liikuntaharrastuksessa syttyy elinikäinen kipinä liikkumiseen, Raiskinmäki summaa.
Leiripalautteessa niin lapset kuin aikuisetkin pääsivät pohtimaan hyvän ohjaajan ominaisuuksia:
”Hyvä ohjaaja ihmisen ihmisenä ja näkee jokaisessa potentiaalin.”
”Hyvälle ohjaajalle kaikki ovat samanarvoisia.”
”Hyvä ohjaaja antaa selkeät ohjeet.”
”Hyvä ohjaaja on kannustava ja hauska.”
Viestinnällä ja avoimella kommunikaatiolla on suuri merkitys siihen, että neuromoninaiset lapset ja nuoret sekä heidän perheensä kokevat olevansa tervetulleita mukaan toimintaan.
– Seurojen on hyvä myös viestiä eteenpäin siitä, että neuromoninaiset lapset ja nuoret ovat tervetulleita mukaan seuraan. Osaaminen ja kouluttautuminen kannattaa tuoda rohkeasti esiin esimerkiksi seuran verkkosivuilla. Lisäksi kannattaa tiedottaa mahdollisimman hyvin siitä, millaiseen harrastukseen lapsi on tulossa ja tarjota mahdollisuus kertoa haasteista tai erityistarpeista ohjaajille jo ilmoittautumisvaiheessa.
Valmentajille ja ohjaajille työkaluja Hei! Kato mua! -koulutuksista
Hei! Kato mua! -hankkeen loppuvuosi on täynnä toimintaa. Marraskuussa tarjolla on peräti kaksi maksutonta lähikoulutusta Helsingissä 8.11. ja Tampereella 15.11. Lisäksi teemaan pureudutaan marraskuun lopussa Turussa järjestettävillä Seurapäivillä ja Mahdollisuuksien kenttä -seminaarissa.
– Haluaisin kannustaa kaikki ohjaajat ja valmentajat mukaan Hei! Kato mua! -koulutuksiin! Näistä koulutuksista saa varmasti työkaluja monen ikäisten liikkujien ohjaamiseen tai kilparyhmien valmentamiseen. Kannattaa ehdottomasti tutustua myös maksuttomaan verkkokulutukseen TULkouluttaa.fi -sivustolla, Raiskinmäki kannustaa.
Lisätietoja hankkeesta sekä tulevien koulutusten aikataulut ja ilmoittautumisohjeet löydät oheiselta hankesivulta:
Hei! Kato mua! -koulutusten tavoitteena on tukea valmentajia ja ohjaajia neuromoninaisten lasten ja nuorten kohtaamisessa liikunta- ja urheiluharrastuksissa. Neuromoninaisuudella tarkoitetaan monenlaisia neuropsykiatrisia haasteita, joihin kuuluvat mm. autismin kirjo, ADHD, erilaiset kielellisen kehityksen ja oppimisen haasteet sekä Touretten syndrooma.
Hei! Kato mua! -hanke saa jatkoa vuosina 2024-2025 Suomi Liikkeelle -ohjelman hankerahoituksen turvin. Järjestämme vuonna 2025 erilaisia lähi- ja etäkoulutuksia, toteutamme viestintää sekä syvennämme yhteistyötä erityisesti kuntien kanssa. Tavoitteenamme on tukea ohjaajia, valmentajia, seuratoimijoita sekä liikunta- ja kasvatusalan ammattilaisia neuromoninaisten lasten yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistamisessa.