Liikkeelle! -juttusarja: Lisää liikettä arkeen

09.06.2026

Taustalla kuva ryhmästä sauvakävelemässä. Etualalla vaaleansininen läiskäkuvio, jonka sisällä tummansininen Liikkeelle! -tekstilogo, jonka alapuolella pienemmällä fontilla teksti -juttusarja.

Liikunta tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia, senhän me tiedämme. Mutta entä sitten, kun tuntuu, ettei arjessa ole aikaa liikkua? Mistä löytää motivaatio liikkumiseen? 

Tietoa liikkumisen hyödyistä meillä on nykyään enemmän kuin koskaan, mutta tieto itsessään ei muuta ihmisen käyttäytymistä. Tiedon lisäksi tarvitaan muun muassa oma sisäinen halu (motivaatio) liikkua, oikeanlaiset olosuhteet ja mahdollisuudet sekä tukea läheisiltä ja ympäristöstä. 

Arvot ohjaa motivaatiotamme

Liikkuminen ei välttämättä aina ole motivoivaa ja kivaa, mutta siihen liittyviä epämukavia kokemuksia ja tunteita voi opetella käsittelemään. Lisäksi motivaatiota liikkumiseen voi lähteä pohtimaan sitä kautta, miksi liikkuminen olisi itselle tärkeää. Motivaatiota voidaan vahvistaa itselle merkityksellisten asioiden tai arvojen avulla. Liikuntamotivaatiota voivat tuoda esimerkiksi sosiaalinen kanssakäyminen ja ihmisten tapaaminen liikunnan kautta, omasta terveydestä huolehtiminen tai itsensä voittaminen. 

Liikuntamotivaatiotaan miettiessä on hyvä tarkastella omia arvojaan ja pohtia sitä, mikä elämässä on tärkeää. Tällöin omat arvot, kuten hyvä terveys, voivat motivoida liikkumaan ja sivuuttamaan kielteiset tunteet. Omien motivaatioon vaikuttavien asioiden hahmottaminen ei ole aina yksinkertaista, mutta niiden pohtimisen äärelle on hyvä pysähtyä, sillä omien arvojen mukaiset pienet teot vahvistavat omaa liikuntakäyttäytymistä. On myös tärkeää hahmottaa, että liikuntaa ei välttämättä tarvitse harrastaa erikseen, vaan positiivisia vaikutuksia saadaan jo sillä, kun liikettä tulee monipuolisesti erilaisten arjen toimintojen kautta. 

Liikuntainnostus ei ole välttämättömyys liikunnallisen elämäntavan muodostumiselle. Vaikka ei nauttisi liikunnasta, voi sen silti toivoa kuuluvan omaan arkeen esimerkiksi terveyden ylläpidon vuoksi Teemmehän me arjessa säännöllisesti paljon tärkeäksi koettuja asioista, joista ei välttämättä nauti, kuten hampaiden pesu. Lisäksi kiinnostus liikkumiseen voi muodostua sen kautta, kun alkaa liikkumaan säännöllisesti. Parhaimmillaan liikkumisen kautta voi löytyä liikunnan ilo! 

Liike osaksi työpaikkojen toimintakulttuuria

Henkilöstöliikunnan barometrin 2025 (Liikkuva aikuinen) mukaan on tutkittu, että fyysinen aktiivisuus ja liikunta olisi hyvä saada osaksi työpäivää. Liikkuminen tukee työntekoa vasta, kun se on osa organisaation toimintakulttuuria ja kytketään tavoitteisiin, työhyvinvoinnin kokonaisuuteen, johtamiseen ja työpäivän käytäntöihin. Barometrin mukaan työikäiset kokevat liikkumisen tärkeäksi, mutta työelämän arki ei vielä aina mahdollista sitä. 

Barometristä nousee esille, että liikkumista arjessa tukee ja motivoi muun muassa kannustava toimintakulttuuri, työntekijöiden toiveiden kuuleminen, työkavereiden kannustus ja yhdessä liikkuminen. Lisäksi yhteiset liikkumismahdollisuudet ja liikuntakampanjat vahvistavat yhteisöllisyyttä ja parantavat työpaikan ilmapiiriä.

Työpaikan toimintakulttuurin muuttamiseksi työpaikoilla voisi pohtia yhdessä, mitkä keinot palvelisivat parhaiten juuri teidän työyhteisöänne. Käytännön esimerkkejä liikkumisen tuomiseksi osaksi työpäivää voisivat olla aktiiviset palaverit, joissa istumisen sijaan seisottaisiin, käveltäisiin tai tehtäisiin yhdessä säännöllisesti esimerkiksi muutama välikyykky. Tai olisiko työpaikallanne mahdollisuus tehdä tilaa pienelle kuntoiluhuoneelle tai -nurkalle, jossa voisi työpäivän aikana käydä tekemässä taukojumppaa?

TUL:n Liikkeelle! -ohjelma tukemassa liikkeen lisäämistä 

UKK-instituutin tutkimuksien mukaan työikäisiä innostaa liikkumaan yleisimmin oman fyysisen kunnon ylläpitäminen ja kehittäminen sekä omasta terveydestä huolehtiminen ja mielen hyvinvointi. Lisäksi mieluinen liikuntamuoto innostaa aktiivisuuteen. Työikäiset liikkuvat useimmiten omatoimisesti, ja käytetyimpiä liikuntapaikkoja ovat kävelytiet, luonto ja ulkoilualueet. Työikäisen väestön suosituimpiin liikuntamuotoihin kuuluvat kävely, juoksu, kuntosaliharjoittelu, pyöräily, pallopelit ja ryhmäliikunta. Yleisimpinä syinä aikuisväestön liikkumattomuudelle on todettu mm. ajan tai kiinnostuksen puute ja taloudellinen tilanne. 

TUL:n tavoitteena on lisätä fyysistä aktiivisuutta työikäisen väestön parissa Liikkeelle! -ohjelmamme kautta niin liikunnan harrastamiseen kannustamalla kuin arkiliikuntaa edistämällä. Tähän yhtenä keinona on uusi Liikkeelle! -alusta, jonka kautta toteutamme liikkumista edistäviä kampanjoita. Liikuntatoiminnallamme ja -kampanjoilla pyrimme vastaamaan väestön liikkumattomuuden haasteisiin tuomalla matalan kynnyksen toimintaa lähelle käyttäjiä. Haasteita ja kampanjoita voidaan hyödyntää edistämään työpaikkojen liikunnallista toimintakulttuuria, ja niiden avulla voi sytyttää motivaatiota liikkumiseen ja liikunnan ilon löytymiseen. 

Vinkkejä liikuntamotivaation sytyttämiseksi 

  1. Arvot ohjaa elämäämme: mieti, mikä sinulle on elämässä tärkeää, ja olisiko liikunnalla paikka vahvistamassa tärkeäksi koettuja asioita
  2. Aloita pienestä: Lisää liikettä arkeen vähitellen esimerkiksi tauottamalla istumista, käyttämällä hissin sijaan portaita tai tekemällä 15 minuutin kävelylenkki
  3. Hyötyliikunta: Liikkumaan ei tarvitse aina lähteä erikseen. Voisitko kävelle lähikauppaan, jättää auton kauemmaksi parkkiin, leikata nurmikkoa, tehdä lumitöitä tai käydä poimimassa marjoja?
  4. Itselle mieluinen liikunta: mielekäs liikkumismuoto auttaa saamaan liikunnan säännölliseksi osaksi arkea. Kokeile rohkeasti eri liikuntamuotoja!
  5. Osallistu TUL:n matalan kynnyksen liikuntakampanjoihin ja tapahtumiin kokeillaksesi erilaisia liikuntatapoja 

Teksti: TUL:n harrasteliikunnan työryhmä

Lähteet:

Ikäinstituutti. 11.3.2026. Liikkuminen ei aina huvita, mutta motivaatiosta liikkua voi silti saada kiinni. https://www.ikainstituutti.fi/blogi/liikkuminen-ei-aina-huvita-mutta-motivaatiosta-liikkua-voi-silti-saada-kiinni/

Yle. 6.10.2028. Miksi et kuntoile enemmän, vaikka tiedät sen olevan hyväksi? Terveyspsykologi: Pelkkä tieto puree ani harvoin. https://yle.fi/a/3-10435403

UKK-instituutti. Työikäisten liikkuminen Suomessa. https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/suomalaisten-liikkuminen-tutkittua-tietoa/tyoikaisten-liikkuminen-suomessa/

Terveyskylä. 4.6.2024. Kun liikunta ei huvita. https://www.terveyskyla.fi/ajankohtaista/kun-liikunta-ei-huvita

Liikkuva aikuinen. Henkilöstöliikunnan barometri 2025. https://liikkuvatyoelama.fi/ajankohtaista/henkilostoetu-vai-tuottavuusteko/