Harri Järviselle liikuntaneuvoksen arvonimi
23.09.2026
Tasavallan presidentti on myöntänyt Harri Järviselle liikuntaneuvoksen arvonimen tunnustuksena hänen pitkäjänteisestä ja laaja-alaisesta työstään suomalaisen liikunnan ja urheilun hyväksi.
Järvinen on tehnyt vuosikymmenten mittaisen uran erityisesti keilailun parissa. Hän toimi Suomen Keilailuliiton puheenjohtajana vuosina 2008–2016 ja liiton hallituksen jäsenenä vuosina 2003–2016. Puheenjohtajakaudellaan hän johti myös liiton talous- ja työvaliokuntia sekä useita suomalaisen keilailun toimintaa ja hallintoa kehittäneitä työryhmiä.
Kansainvälisissä tehtävissä Järvinen edusti Suomea keilailun maailmanliiton (WTBA), Euroopan liiton (ETBF) ja pohjoismaisen yhteistyön kokouksissa. Hän toimi lisäksi juniorien EM-kilpailujen 2008, nuorten MM-kilpailujen 2010 ja Euroopan Cupin 2011 järjestelytoimikuntien puheenjohtajana. Vuosina 2008–2016 hän edusti Suomen Keilailuliittoa Suomen Olympiakomitean valtuuskunnassa.
Suomen Keilailuliitto nimitti hänet kunniajäsenekseen vuonna 2017 ja kunniapuheenjohtajakseen vuonna 2019. Hänen ansioitaan on huomioitu myös lukuisilla ansiomerkeillä ja kunnianosoituksilla. Vuonna 2018 hänelle myönnettiin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi.
Pitkä ja monipuolinen TUL-tausta
Harri Järvisellä on vahvat juuret myös Suomen Työväen Urheiluliitossa. Hän toimi vuosina 1979–1991 muun muassa nuorten yleisurheiluohjaajana ja -valmentajana, seuransa Kuusankosken Kisan varapuheenjohtajana ja lehden päätoimittajana. Piiritasolla hän työskenteli nuorten jaoston puheenjohtajana, leiripäällikkönä ja piiritoimikunnan jäsenenä sekä liittotasolla TUL:n nuorten jaostossa.
Myös työurallaan SAK:n yhteyspäällikkönä Järvinen oli 15 vuoden ajan tukemassa TUL:n toimintaa. Hänen suhteensa liittoon onkin rakentunut monipuolisesti niin vapaaehtoistyön, luottamustehtävien kuin työelämäyhteistyön kautta.
Menestystä on tullut myös urheilijana. Järvinen voitti TUL:n henkilökohtaisen keilailumestaruuden vuonna 2005.
Keilailun parissa hän on toiminut jo vuodesta 1973. Pitkään uraan sisältyvät juniorimaajoukkuetoiminta, useat seura- ja jäsenliittotason mestaruudet sekä menestys SM-kilpailuissa. Hän on saavuttanut muun muassa senioreiden SM-liigamestaruuden vuonna 2014 ja veteraanien SM-joukkuemestaruuden vuonna 2021. Hän on keilannut myös kahdesti lajin 300 pisteen maksimisarjan.
Suomen Työväen Urheiluliitto onnittelee lämpimästi Harri Järvistä liikuntaneuvoksen arvonimestä ja kiittää häntä merkittävästä työstä suomalaisen liikunnan, seuratoiminnan ja keilailun hyväksi!
Harri Järviselle luovutettiin liikuntaneuvoksen arvonimestä kertova Tasavallan Presidentin avoin kirje SAK:n keskustoimistolla keskiviikkona 16.9.2026
Lähteet:
Suomen Keilailuliitto ry