Seuratoimintaan liittyviä ohjeita 1.6.2020 alkaen

18.05.2020

Valtioneuvoston uudet ohjeistukset koskien koronaviruspandemiasta johtuvia rajoituksia vaikuttavat myös seuratoimintaan.

TAUSTA

Valtioneuvosto antoi 6.5.2020 periaatepäätöksen suunnitelmasta koronakriisin hallinnan hybridistrategiaksi. Kyseisen päätöksen mukaisia ohjeita sovelletaan 1.6.2020 alkaen.

Periaatepäätöksen mukaan voidaan erityisjärjestelyin järjestää yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, jos turvallisuus voidaan varmistaa asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen avulla.

Tämä päätös vaikuttaa merkittävästi myös seuratoiminnan järjestämiseen.

Hallitus suosittaa toimintaohjeena välttämään yli 50 henkilön kokoontumista sellaisissa yksityisissä tilaisuuksissa (esimerkiksi yksityisen ja kolmannen sektorin järjestämät yksityiset harraste-, liikunta- ja urheilutapahtumat), jotka eivät ole yleisötilaisuuksia.

HARJOITTELU

Käytännössä uusi ohjeistus mahdollistaa vapaamman harjoitustoiminnan aloittamisen seuroissa, kunhan koronaviruksen leviämisen estämiseksi pidetään huolta hygieniasta mahdollisuuksien mukaan.

Periaatepäätöksen mukaan nyt suljettuna olevat julkiset sisätilat, kuten harrastustilat ja –paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat ja järjestöjen kokoontumistilat avataan 1.6.2020 alkaen hallitusti ja asteittain. Tämä harjoituspaikkojen avaaminen mahdollistaa monien seurojen kohdalla harjoitustoiminnan aloittamisen.

KILPAILUTOIMINTA

Sosiaali- ja terveysministeriön antaman ohjeistuksen mukaan urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää̈ 1.6.2020 alkaen erityisjärjestelyin. Muutoinkin voidaan erityisjärjestelyin järjestää̈ yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, jos turvallisuus voidaan varmistaa asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen avulla.

LASTEN JA NUORTEN LEIRITOIMINTA

Leirille voi osallistua vain oireettomana.

Leireillä suositellaan toimimaan rajatuissa, enintään 50 henkilön ryhmissä, jotka majoittuvat, ruokailevat ja toimivat yhdessä siten, ettei synny kosketusta muihin mahdollisesti samaan aikaan samassa keskuksessa toimivien ryhmien kanssa. Näin rajataan lähikontaktien määrää leirin aikana, ja helpotetaan altistuneiden jäljitystyötä, jos leirillä todetaan koronavirustartunta.

Yleisiä suosituksia hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta sekä siivouksesta tulee noudattaa.

KOKOUSKÄYTÄNTEET

Rajoitusten höllentyminen myös antaa seuroille entistä vapaammat mahdollisuudet kokousten järjestämiseen. Suosittelemme edelleen etäkokousten pitämistä. Erityisesti riskiryhmien, kuten yli 70-vuotiaiden, terveyttä tulee edelleen vaalia. Näin ollen pelkästään fyysisesti tapahtuvat kokoukset eivät täytä yhdistystoiminnan yhdenvertaisuusperiaatetta, kun riskiryhmien on kokoukseen vaikeata, ellei mahdotonta osallistua.