JPS:n A-nuorille jääpallon SM-kulta

Jyväskylän Seudun Palloseuran A-nuoret (21-v) tekivät sen, mikä seuran edustusjoukkueelta ei onnistunut, eli voittivat jääpallon Suomen mestaruuden pyörittämällä Lappeenrannan Veiterän junnuista selvän 8-3 -voiton Jyväskylän Viitaniemessä pelatussa loppuottelussa.

JPS:n edustusjoukkue, jossa osa 21-vuotiaistakin pelaa, lähti tähän kauteen selkeänä tavoitteenaan SM-finaali ja Suomen mestaruus, mutta miesten oli tyytyminen pronssiotteluun.

P21/A-poikien Suomen mestaruudesta on pelattu jo vuodesta 1943. JPS oli saanut kirkkaimmat mitalit aiemmin vain kerran, vuonna 2009, kun sen sijaan vastustajajoukkue Veiterällä näitä isojen junnujen mestaruuksia oli jo puolentusinaa.

Runkosarjassa Jipsi ja Veiterä pelasivat ristiin niin. että molemmat voittivat keskinäisen pelin kotonaan. Veiterä oli Lappeenrannassa parempi 8-5, kun taas JPS röykytti vastustajaansa Viitaniemessä tylysti 10-0.

Lauantainen finaalissa Veiterä oli alusta asti alakynnessä, vaikka tauolla isäntien johto oli vain 3-1. Tauon jälkeen Jipsi teki kuitenkin selvän pesäeron ja joukkue pääsi nostattelemaan mestaruuskannua viisi maalia vastustajaansa parempana.

Finaalissa JPS:n joukkueesta kunnostautuivat erityisesti kolme maalia mieheen laukoneet edustusjoukkueen pelaajat Riku Hämäläinen ja Tatu Ässämäki.

Tiivis joukkuepuolustus oli koko kauden ajan JPS:n joukkueen valttikortti, niin myös finaalissa. Puolustuksen lukkona maalivahti Samuel Gerovoi pelasi mainion ottelun.

JPS:n A-junioreiden päävalmentajana toimi myös edustusjoukkuetta luotsaava Mika Hyppönen, joka on touhunnut poikien kanssa toistakymmentä vuotta.

JPS:llä on erinomaiset mahdollisuudet kolmanteen 21-vuotiaiden SM-kultaan jo ensi kaudella, sillä maalivahti Gerovoita lukuun ottamatta kaikki pelaajat mahtuvat ensi kaudellakin junnujoukkueeseen.

JPS:n joukkueen muodostivat maalivahdit Samuel Gerovoi ja Karri Leisimo, puolustajat Juuso VuorelaVerneri Anttila, Aleksi Niemi, Tatu Ässämäki, Jasu Koljonen ja Ilari Hepola, keskikenttäpelaajat Tuukka Niskanen, Veikko Manninen, Tatu Hämäläinen, Riku Hämäläinen, Samu Åström ja Aleksi Lamminmäki sekä hyökkääjät Niilo Aapakari ja Tuukka Ässämäki. Joukkueen toinen valmentaja oli Jari Linjala.

Teksti: Jarkko Mänttäri
Kuvat: JPS

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *