Kultamitalit tasaisesti TUL:n Avoimessa – B-tytöt saivat lentopallokatsomon syttymään

25.09.2021

Lentopallon avoin mestaruusturnaus. C-tytöt mitalit kaulassa.

C-tyttöjen turnauksessa pelattiin kolme erää per peli ja kultaa vei Valkealan Kajo, joka voitti Ponnen 3-0 ja Yrityksen 2-1. Yritys otti hopeaa voittamalla Ponnen 3-0.

Sunnuntaina pelatussa B-tyttöjen turnauksessa oli jo ylimääräistä sykettä, kun katsomo täyttyi eri joukkueiden kannattajista. Tasaisen neljän joukkueen turnauksen vei Hollolan Salpis, joka joutui avausottelussa Ponnen kanssa pelaamaan täydet kolme erää ennen kuin 2-1 voitto heltisi. Tämän jälkeen Salpis teki selvää jälkeä voittamalla Kajon ja Yrityksenkin kovan taistelun jälkeen 2-0. Yritys pelasi hopeaa lyömällä Ponnen ja Kajon 2-0. Näin Kajo säilyi mitalikannassa jättäen Ponnen neljänneksi.

Vaikka korona vaikuttikin turnauksen joukkuemääriin, saivat mukana olleet hyvää harjoitusta jo syyskuun lopulla alkaviin Lentopalloliiton sarjoihin. B-tyttöjen turnauksessa katsomossakin nähtiin sarjapelien kaltaista kannustusta, missä toki koronajälki näkyi kasvomaskeina, mutta muuten katsojat syttyivät hyvistä suorituksista.

Turnauksen tuomareina toimivat Yrityksen A-tytöt, joilla on myös voimassa olevat tuomarikortit.

D-tyttöjen kultaa voittanut Kausalan Yritys A pelasi joukkueella: Enna Peltola, Peppi Peltola, Lotta Hyypiä, Sofia Hoikkala ja Emilia Leivo. Joukkueen valmentajana Maija Leivo apunaan Mimmi Peltola.

Yrityksen hopeajoukkueessa pelasivat: Neea Turunen, My Kilkki, Kiira Haukkavuori ja Moona Kostiander valmentajinaan Heli Peltola ja Mimmi Peltola.

C-tytöt, kultaa Valkealan Kajo joukkueella: Lumina Muhli, Essi Kukkola, Matilda Turtiainen, Laura Vanhala, Jenni Lahtela, Iida Simola, Emma Parviainen, Anniina Antila, Anni Pokki ja Ronja Mäkelä. Joukkuetta valmensi Petri Kuokkanen, ja huoltajana Petra Muhli.

Hopealle yli Yritys joukkueella: Hertta Niemi, Minttu Peltola, Noora Ojala, Mia Laiho, Iiris Niemi, Viivi Laaksonen, Saana Tapio, Kiia Korhonen ja Oona Ojala. Joukkueen valmentajana Suvi Karjalainen apunaan Kari Lehtonen ja joukkueenjohtajana Salla Lepistö.

Pronssia Korian Ponsi joukkueella: Laura Kzmina, Iida Kokko, Linda Liimatainen, Viveka Forsström, Sara Kiukas, Teea Koskinen, Saana Airos, Elsi Espo, Matilda Linnala, Maija Zykina ja Mariama Cham. Valmentaja Harri Järvenpää ja joukkueenjohtaja Heidi Linnala

B-tytöt; kultaa Hollolan Salpis joukkueella: Laura Niskanen, Lili Sinkkilä, Elle Sinkkilä, Jenna Riuttanen, Julia Andersson, Petra Simmala, Anni Mattila, Matilda Forsström, Ada Karjalainen, Katri Pöntinen, Helmi Lehtiniemi, Anna-Liisa Kovalainen ja Alba Ternava. Joukkueen valmentaja Tero Meriläinen apunaan Lauri Sinkkilä.

Hopeaa Yritys; Saara Huppunen, Silmu Cihangir, Sabina Forsström, Krista Kantola, Kerttu Niemi, Ansa Liikkanen, Sini Suikkanen, Kerttu Ikonen ja Hilla Martikainen. Joukkueen valmentajana Riikka Ahonen ja joukkueenjohtajana Katariina Martikainen.

Pronssia Valkealan Kajo joukkueella Lumina Muhli, Matilda Turtiainen, Laura Vanhala, Jenni Lahtela, Iida Simola, Emma Parviainen, Anni Pokka ja Aada Lehtinen. Valmentajana Petri Kuokkanen ja huoltajana Petra Muhli.

Teksti ja kuvat: HooBee