Leppävirran Urheilijat on Suomen eniten yleisurheilukilpailuita järjestävä seura

08.11.2022

Kun lasketaan yhteen koko vuoden kilpailut, saadaan tulokseksi huikeat 310 kilpailua, joista onki- tai pilkkikisoja on ollut 172. Kävijämäärä on ollut huikea 5781, joista onkijoita on 1860.

Kalliilla polttoainehinnoilla on ollut vaikutusta osallistujamääriin, jotka eivät ole nousseet samoihin lukuihin kuin aikana ennen koronaa.

Suurimpia tapahtumia ovat olleet Kyvyt esiin -kilpailu, joissa oli 190 lajisuoritusta, TUL:n veteraanit ja TUL:n Järvi- Suomen kisat keräsivät 129 osallistujaa. Muuruveden Perinneurheilukisat kokosivat 150 suoritusta. Huurreheitot keräsivät kaikkien aikojen parhaan osallistujamäärän. Kilpailussa tehtiin 104 lajisuoritusta. Kestosuosikki liitosaappaanheiton MM-kisa keräsi kolmena kisapäivänä yli 100 osallistujaa.

Perinneurheilukisat Kangaslammilla ja Vehmersalmella, ovat paikkansa ansainneet.

Sorsakosken koirauintityylin SM-kilpailut, oli kanssa hyvä kisa.

Heinävedellä seura piti neljät kilpailut, jotka keräsivät todella hyvin osallistujia.

Samoin matalankynnyksen TUL:n mestaruuskilpailut Leppävirralla ja Mikkelissä olivat menestykkäät.

Alueellisesti katsottuna kilpailut sijoittuivat melko laajasti, sillä Leppävirran Urheilijat pitivät kisoja kolmen maakunnan alueella.

Mitaliropinaa monelta taholta

Leppävirran Urheilijoiden (LepUn) noin 60 urheilijan porukka keräsi melkoisen mitalipotin.

Suomen Perinneurheiluliiton mestaruuskilpailuista kotiin viemiseksi tuli 214 mitalia. Liiton MM-lajeista LepU sai 79 mitalia.  TUL:n mestaruuskilpailuiden mitalisaaliiksi tuli 43 mitalia. TUL:n Järvi-Suomen piirimestaruuskisoista mitalimääräksi tuli 37. Pohjois-Savon piirimestaruuskisoista veteraanit ja lapset toivat 20 mitalia. Ja uutena kisamuotona Savon mestaruuskilpailuiden nimikkeellä, mitaleita saavutettiin 67 kappaletta.

LepU panosti lasten urheiluun

Leppävirran Urheilijat panostivat lasten urheilutarjonnan lisämiseen. Oman pitäjän alueella säännölliset viikkokisat jatkuivat toukokuun alusta lokakuun puoleen väliin. Sorsakoskella seura piti kolmet kisat ja Oravikoskella yhdet.

Heinävedellä kisoja oli neljät, lapsiperheet ottivat kisat hyvin vastaan, noin 50 lasta oli mukana. Leppävirralla lapsia oli 40, ja kun määrään lisätään aikuisurheilijat niin päästään jo 110 kisakävijään.

Parhaat menestyjät

Seuran paras urheilija Jukka Vesterinen keräsi Perinneurheiluliiton MM- ja SM-kisoissa kaikki mahdolliset mestaruudet, joihin kerkesi mukaan. Voittoja tuli linkopallossa, liitosaappaanheitossa, yhdenkäden painonheitossa, heitto 10-ottelussa ja hirrensyöksyssä.

Paras veteraaniurheilija Terttu Kilpeläinen on Tampereelta N80 sarjan 200m aitajuoksun Suomen mestaruuden ja keihään heiton hopeaa. Smat sijoitukset tulivat SM kisoista. Perinnelajeista tuli jokunen Suomen mestaruus, linkopallonheiton ME-tulos oli kesän kohokohtia.

Veteraaniurheilija Matti Kostamo voitti M75-sarjan korkeuden Suomen mestaruuden.

Onni ja Aino Holopainen olivat parhaat lapset. Pohjois-Savon piirinmestaruuskisoista tuli ropisemalla mitaleita, ja kyvyt esiin kisoista: Wikäreissä palkintosijoitukset ja aktiivisuus oli vailla vertaa.

Amir ja Adam Zupair olivat kesän piristäjiä, Wikäreissä tuli voittoja ja kesän kisoissa aktiivisuutta löytyi.

Aino Holopainen T12-sarjan heittäjälupaus hallitsee kaikki heittolajit.

Miska Takkunen oli kesän positiivisimpia yllättäjiä, Wikäreiden kakkossija 40 metrillä oli parasta.

Matias Nyyssönen oli Wikäreissä kiekon paras, TUL:n Järvi-Suomen heitto-ottelun voittaja, vauhdittoman moukarinheiton Suomen mestari sekä saavutti monessa perinneliiton lajeista mitaleita.

Aatos Jämsen otti TUL:n Järvi-Suomen heitto-ottelu mestaruuden.

Aikuisista naisten sarjassa Asta Kankaala oli monen lajin SM-hopeamitalisti. Seppo Julkunen hallitsi rullaluistelua, monien muiden lajien ohessa.

Jaime Huerta oli veteraanien SM-rullahiihdossa perinteisellä tyylillä SM viides ja vapaalla neljäs M35-sarjassa.

Teuvo Juutilainen oli M70-sarjassa monessa kestävyyslajeissa mukana, ja yleensä ykköspalkinnoilla.

Erityisryhmäläisistä paras oli Veli-Sakari Kainulainen, kymmenien mitaleiden mies. Aune Juvonen, Juhani Mikkonen, Timo Karhunen ja Arvo Happonen olivat kovia mitalinkerääjiä. Pekka Kervinen oli ahkera pyörätuoliurheilija samoin Heikki Impivaara.

Riku Kankaala oli nuorten sarjojen paras urheilija, Rikulta onnistuvat heittolajit ja kickbiken kulkee myös kovasti.

Pirjo Saukkonen voitti liitosaappaanheiton Maailman mestaruuden.

Ari Hulkkonen, Pentti Riikonen, Martti Semi, Raimo Kilpeläinen, Arja Mäntykivi, Marja- Leena Julkunen, Jouko Kärki, Niilo Hartikainen, Ismo Kotijärvi, Timo Tolppanen,

Ylivoimaisesti suurin mitalirosvo (tosin ei ottanut yhtään mitalia) ja kisoihin osallistuja oli seuran puheenjohtaja Jorma Rajakannas, kaikkiaan aktiivisesti kisojen järjestelyiden lisäksi, nimi löytyy tulosluetteloista 270 kertaa, joista onkikisoja oli 160. Muista lajeista kannattaa mainita TUL:n piirikisojen yhtämittainen osalistuminen 51 kertaa yleiseen sarjaan perättäin, ura alkoi 1972 Varkaudesta ja välivuosia ei ole ollut. Olkoon tuo sitten oman hännän nostamista.

Kiitos kaikille mukana olleille!