Liikunnallista leirielämää Kemissä
28.07.2023
Taas on vuosi vierähtänyt ja on leirin aika. Oli ilo seurata telttakylän pystytystä, iloista puheensorinaa ja naurua, toisten tapaamisia, vanhempien osallisuutta sekä nuorten ohjaajien vastaanottoa ja opastusta ensimmäisenä leiripäivänä. Osalla tulijoista oli mukana omia unikavereita, kirjoja, lehtiä sekä toki sään mukaisia vaatteita ja varusteita.
Kyseessä on siis perinteinen TUL:n Lapin piirin LETE-leiri Ajoksen Hannukselanrannassa. Jos lukijaa kiinnostaa, niin LETE muodostuu sanoista Liikuntaa, Elämyksiä, Tietoa-taitoa, Empatiaa, joita taatusti leiriläiset saavat osakseen viikon aikana.
Tänä vuonna 53 (7-13 v) lasta ja 26 ohjaajaa (ml huolto ja keittiö) tekevät yhdessä viikosta hyvin suunnitellun, monipuolisen ja kokemuksellisen. Kuusi nuorta on kesätyöllistettynä saaden hyvää kokemusta lasten kanssa toimimisessa ja ohjaamisessa. Mukaan leirin jälkeen saavat palkan lisäksi työtodistuksen sekä roppakaupalla työkokemusta monipuolisesta viikosta ja ehkä innostuksen esim kasvatusalan jatko-opintoihin. Yksi kasvatustieteen opiskelijakin on suorittamassa harjoitteluaan leirillä. Loput ohjaajista ovat vapaaehtoisina, suurin osa edellisvuosien leiriläisiä, jotka ns mestari-kisälli opilla tulevat ohjaajiksi, kun ikää on riittävästi.
Leiri on tänä vuonna teemaleiri kuten aiemminkin, jonka ympärille eri toiminnot rakentuvat. Yhtenä päivänä on retki, joka suuntautuu tänä vuonna Kiikeliin, johon porukka viedään ja tuodaan busseilla. Vanhempien ilta ohjelmineen on odottamisen arvoinen tapahtuma, unohtamatta ”grilli-iltaa” diskoineen. Tehtävät ja toiminnat ovat liikunnallisia ja pikkuisen ehkä kilpailuhenkisiäkin eri ”kylien” välillä. Pääosa leiristä on kuitenkin yhdessäoloa, taitojen ylläpitoa ja uuden oppimista, unohtamatta ruokailuja.
”Keittiö on kodin sydän”-sanonnan voi liittää myös leiriin. Pääkokit saavat avukseen niin ohjaajat kun lapsetkin, jotka vuoropäivinä auttavat aterioiden kattamisissa, siistimisessä ym. Huolto hoitaa alueen turvallisuuden, saunan lämmittämisen, ympäristön siisteyden ym. Tärkeitä asioita, jotka usein jäävät varsinaisen toiminnan ”jalkoihin”.
TUL:n Lapin piirin nuorisojaoston väki on huomioinut kaikki tarvittavat seikat leirin suunnittelussa, toteutuksessa ja ohjaajien koulutuksessa. Voimme olla heistä ylpeitä.
Haluan omasta ja edustamani liikuntajärjestön puolesta kiittää kaikkia mukana olleita sekä tukijoita, jotka mahdollistivat leirin onnistumisen tänäkin vuonna.
LeiriTerveisin Pirkko Pehkonen/ toiminnanjohtaja
TUL Lapin piiri ry