Monipuolinen Kulttuurikatselmus Jyväskylässä

27.11.2023

Senioritanssijoita lavalla.

Seinäjoelta vuonna 2011 alkanut tapahtumakonsepti sai 19.–20.11. Jyväskylässä onnistuneen lisän yli 55-vuotiaille suunnattujen Kulttuurikatselmusten sarjaan.  Kahden vuoden välein on Seinäjoen jälkeen kokoonnuttu Porissa, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Kotkassa. Voi hyvin sanoa, että olemme tehneet kulttuurimatkaa idästä länteen ja pohjoisesta etelään.

Alusta asti ovat järjestelyissä TUL:n lisäksi olleet Eläkkeensaajien Keskusliitto, Eläkeläiset, Työväen Näyttämöiden liitto ja Suomen Työväen Musiikkiliitto. Onnistuneet tapahtumat on mahdollistanut näiden viiden eri järjestön alusta asti hyvin sujunut yhteistyö, jossa jokainen mukana oleva on antanut järjestelyihin oman erityisosaamisensa.

Jyväskylässä kisailtiin tanssin, musiikin ja näyttämötaiteen eri muodoissa. Tapahtuma on katselmus, jossa ei kilpailla eikä jaeta pisteitä, mutta jossa jokainen yksinesiintyjä tai ryhmä saa tuomariston antaman kirjallisen arvioinnin suorituksestaan.

TUL:n seurojen osaamista toivat tällä kertaa näytille Hyvinkään Pontevan, Jyväskylän Tovereiden, Koskelankylän Riennon, Muuramen Yrityksen, Tampereen Kuntoliikunnan ja Ykspihlajan Reiman edustajat. 

Muuramen Yritystä ja Jyväskylän Tovereita edustanut Lauri Laakso esitti Jukka Itkosen runon ”Heittäjäiset”

Perinteiseen tapaan parhaat esitykset koottiin sunnuntaiseen loppunäytökseen. Tällä kertaa saimme kuulla mm. Muuramen Yrityksen/Jyväskylän Tovereiden Lauri Laakson esittämänä Jukka Itkosen kirjoittaman runosikermän ”Heittäjäiset” ja Hyvinkään Pontevan Seppo Lammin laulamana Erna Tauron säveltämän ”Syyslaulun”. Tampereen Kuntoliikunnan Supikkaat esittivät vanhat salonkitanssit -sarjassa Carolinas karilj -tanssin ja Ykspihlajan Reiman veteraanien yhdessä Ykspihlajan Eläkeläisten kanssa muodostama tanssiryhmä Vipeltäjät senioritanssin.

Suomen Työväen Musiikkiliittoa edusti mm. Jyväskylän Työväenyhdistyksen Soittokunta Kajastus ja Hyvinkään Työväen Mieskuoron Otto Baritones -kuoro. Augustin rap -nimisen hienon esityksen toi Jyväskylän Työväenyhdistyksen sekakuoro Aallon laulajat. Rantalakeuden Eläkkeensaajien Kirsi Helenius nauratti yleisöä Peili -nimisellä lausuntaesityksellään ja EKL:n ryhmiä edusti myös paikallisen Säynätsalon Eläkkeensaajien Saarten Sypreenoiden kantritanssijat. Ykspihlajan Eläkeläisten Tapio Jokela oli mukana sarjassa soitinsolistit ja hän esitti klarinetilla Muukalainen rannalla -esityksen.

Kaikkiaan osallistujia oli Jyväskylän tapahtumassa 180, yleisö ja järjestäjät mukaan lukien 250. Kiitos kaikille osallistujille onnistuneesta viikonlopusta!

Kulttuurimatkamme jatkuu. Seuraava Kulttuurikatselmus järjestetään Porissa TUL:n Satakunnan piirin isännöimänä 15.–16.11. 2025. 

Ykspihlajan Reiman ja Ykspihlajan Eläkeläisten yhteisen Vipeltäjät -ryhmän senioritanssijat vauhdissa.

Teksti ja kuvat: Irja Appelroth