Ennakkotilaa Seppo Hentilän kirjoittama teos TUL:n 100-vuotisesta historiasta

13.03.2019

Valtiotieteiden tohtori ja Helsingin yliopiston poliittisen historian emeritusprofessori Seppo Hentilän kirjoittama kirja TUL:n satavuotisesta historiasta on nyt tilattavissa ennakkoon. TUL liikuttaa, kasvattaa, vaikuttaa – Suomen Työväen Urheiluliitto 1919–2019 -teos julkaistaan 10.5.2019. Kirjan hinta on 49,90 euroa.

Seppo Hentilä tulee esittelemään kirjaa TUL100-risteilylle 18.–19.5.

Sisällissota hajotti Suomen urheiluliikkeen kahtia. Tammikuussa 1919 Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitosta erotetut työläisurheilijat perustivat omaksi tukikohdakseen Työväen Urheiluliiton (TUL). TUL asetti joukot yksilön edelle mutta ei vierastanut tervehenkistä kilpaurheiluakaan.

TUL säilyi itsenäisenä 1993, kun Suomen urheilu- ja liikuntajärjestöt järjestettiin uudelleen. TUL:stä tuli jäsenmäärältään maan suurin urheiluliitto. Kahtiajako porvarilliseen urheiluun ja työläisurheiluun menetti kuitenkin merkitystään, samoin se, minkä liiton urheilijat voittivat Suomelle arvokisamitaleita.

TUL:n tärkeänä roolina liikuntakulttuurissa on liikuttaa, kasvattaa ja vaikuttaa. Monet alkuperäisistä TUL:n arvoista ovat yhä ajankohtaisia. Niistä tärkein on edistää eri väestöryhmien liikunnallista tasa-arvoa.

TUL on edelleen työväenliikkeen suurin nuorisojärjestö. Tämä kirja kertoo 100- vuotiaan urheiluliiton tarinan. Se on samalla tutkimus työläisurheilun asemasta ja merkityksestä Suomen liikuntakulttuurissa.

Tee ennakkotilaus lomakkeella