Ajankohtaista


Haemme toiminnanjohtajaa TUL:n Lapin piiriin!

Etsimme näkijää ja tekijää tekemään työtä lappilaisen urheilun ja liikunnan eteen. Tittelisi ”toiminnanjohtaja” on hieno, kuten urheilun ja liikunnan maailmassa kuuluukin, mutta älä anna sen hämätä! Työtehtäväsi ovat hyvin moninaiset ja ennen kaikkea johdat itseäsi ja omaa toimintaasi alueellasi, joka on luvalla sanoen laaja.

Työtehtävien tarkka määrittely on vaikeaa, sillä sinä teet makkarasta itsellesi mieleisen. Rutiineihin kuuluu kuitenkin TUL:n Lapin piirin hallinto, seurapalvelut, sidosryhmäyhteistyö, viestintä, talouden hallinta ja sitten ne kuuluisat esimiehen määräämät muut tehtävät. Töitä voi olla myös iltaisin ja viikonloppuisin tilanteen vaatimusten mukaan. Taustatukea saat TUL:n pääsihteeriltä, muulta työyhteisöltä ja piirin hallitukselta. Työn pääasiallinen suorituspaikka on TUL:n Lapin piirin piiritoimisto Kemissä, mutta työhön kuuluu myös jonkin verran matkustamista etenkin Lapin piirin alueella.

Etsimme ennen kaikkea hyvää ja aiheesta innostunutta tyyppiä, joka kykenee itsenäiseen työhön. Ei kuitenkaan haittaa, jos tunnet jo järjestökenttää, sinulla on liikunnan ja/tai hallinnon alan koulutus, kokemusta vastaavantyyppisistä tehtävistä, talous- ja viestintäosaamista ja mielellään joitakin muitakin erinomaisia ominaisuuksia.

TUL on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä; jäsenenä meillä on noin 800 urheiluseuraa. TUL on perustettu vuonna 1919, eli tänä vuonna vietämme 100-vuotisjuhlavuottamme. Pitkän ikämme salaisuus on yhteisöllisyys, tiiviit seurayhteydet sekä pitkäjänteinen työ tasa-arvoisten liikuntaedellytysten turvaamiseksi. Lisää meistä voit lukea nettisivuiltamme www.tul.fi.

Jos et vielä järkyttynyt ja säikähtänyt, hae rohkeasti paikkaa! Haluamme kuulla sinusta 31.10.2019 mennessä. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi, palkkatoiveesi ja CV:si osoitteeseen  aino.nevalainen@tul.fi.

Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.

Lisätietoa tehtävästä antaa pääsihteeri Riku Tapio, puh. 050 340 5550.