Joukkuevoimistelun välinesarjojen avoimet mestaruuskilpailut keräävät lähes 200 vapaaehtoista Ouluun

10.11.2022

Tulevana viikonloppuna kilpaillaan TUL:n joukkuevoimistelun välinesarjojen avoimet mestaruuskilpailut Oulussa.

Kisojen talkoolaisväki on tällä kerralla ennätyksellisen suuri. Pelkästään voimistelijoiden kotijoukoista noin 130 vapaaehtoista on tehnyt töitä kisojen eteen. Kun mukaan lasketaan valmentajat, voimistelijat ja muut toimijat, on talkoolaisia yhteensä lähes 200.

Ouluun saapuu tulevana viikonloppuna 73 joukkuetta ympäri Suomen aina Kotkasta Kuusamoon ja kaikesta siltä väliltä. Osallistujien ikähaitari on lähes yhtä laaja kuin maantieteellinen kattavuus, sillä TUL:n kisoissa on poikkeuksellisesti kilpailuita yli 45-vuotiaiden sarjaan asti. Tyypillisesti muissa voimistelukilpailuissa kilpailusarjat loppuvat jo 16–20-vuotiaiden sarjaan sekä yli 18-vuotiaiden sarjaan.

Kisojen seuraaminen

Kisoja voi myös seurata Oulun tapahtumapaikan lisäksi striimin välityksellä. Striimilinkki välitetään viimeistään kisapäivän aamuna tul.kisanet.fi-sivulle. Striimiä pääsee seuraamaan yhden euron tutustumistarjouksella, palvelun tarjoajana toimii Kalevalive.

Kuva:
Jukka Hämeenniemi