Lisää liikettä jokaisella elämän osa-alueella
15.11.2023
Urheiluseurat voivat liikuttaa lapsia ja nuoria entistä monipuolisemmin ja kestävämmin, toteaa monitieteellisessä STYLE-tutkimushankkeessa tuotettu tuore suositus.
Urheiluseuroissa tehdään jo nyt valtavasti hyvää työtä ihmisten liikuttamiseksi pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Yksilön kannalta pelkästään urheiluseuraharrastaminen ei kuitenkaan yleensä riitä liikunnallisen elämäntavan takaamiseksi. Seuratoimintaan lähdetään mukaan entistä varhaisemmassa vaiheessa, ja vastaavasti harrastaminen urheiluseurassa lopetetaan keskimäärin jo 11-vuotiaana. Liian varhainen erikoistuminen, harjoitusmäärän nopea kasvu sekä lajiin kyllästyminen saattavat vähentää harrastusintoa.
Liikkumattomuuden kriisin ratkaisun avaimet eivät ole yksissä käsissä, kuten totesimme Kuinka Suomi liikkuu tulevaisuudessa? -seminaarin yhteydessä. Miten seurat voivat vastata entistä paremmin liikkumattomuuden haasteeseen ja miten harrastustoimintaa voidaan päivittää tähän päivään yhä laajemman joukon tavoittamiseksi?
Seurat priimusmoottoreina liikunnallisen elämäntavan edistämisessä
Jyväskylän yliopiston johdolla tehdyt suositukset korostavat mm. seuraavia toimenpiteitä:
- Yhteisvastuullinen liikuntakasvatus. Seurat voivat olla osaltaan mukana esimerkiksi liikkumiseen liittyvien asenteiden muuttamisessa. Valttikorttina koulumaailmaan verrattuna on se, että lapset ja nuoret osallistuvat toimintaan vapaaehtoisesti. Lasten ja nuorten kanssa toimivat valmentajat ja ohjaajat ovat tärkeitä esimerkkejä.
- Edistetään lasten ja nuorten kokonaisaktiivisuutta. Seuratoimintaan osallistuminen riittää harvoin yksin täyttämään liikkumissuosituksia. Lajiharjoituskertojen lisäämistä tehokkaampaa onkin lisätä vapaa-ajan pelejä ja leikkejä sekä arkiliikkumista esimerkiksi kannustamalla kulkemaan harjoituksiin lihasvoimin.
- Luodaan liikunnallinen perusta. Lapset tulevat mukaan urheiluseuratoimintaan entistä nuorempina. Yksipuolisen harjoittelun ja liian varhaisen erikoistumisen sijaan myös seuratoiminnassa voidaan panostaa perusliikuntataitojen ja motoristen taitojen kehittämiseen.
- Pidetään mahdollisimman moni yli 10-vuotias mukana seuratoiminnassa. Harrastaminen seurassa aloitetaan aikaisin, ja vastaavasti lopetetaan turhan aikaisin. Viimeaikaisessa tutkimuksessa kyllästyminen lajiin on korostunut lopettamisen syynä. Miten seurassa voitaisiin kehittää esimerkiksi monilajisuutta tai toiseen lajiin siirtymistä?
- Vahvistetaan lasten omistajuutta harrastustoiminnastaan. Osallistetaan lapset ja nuoret toiminnan suunnitteluun ja tunnistetaan heidän tarpeensa ja osallistumisen motiivit. Kysytään mielipidettä ja lisätään vaikutusmahdollisuuksia.
- Lisätään yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia seuratoimintaan. Esimerkiksi harrastamisen kalleus ja lajin aikaisen aloitusiän mukanaan tuomat haasteet estävät yhdenvertaista toimintaan osallistumista. Kynnystä voidaan madaltaa esimerkiksi perustamalla matalan kynnyksen ryhmiä kaikkiin ikäluokkiin.
- Yhdistetään seuratoiminnassa liikkuva ja kestävä elämäntapa. Hyödynnetään lähiliikuntapaikkoja ja lähiluontoa toiminnan järjestämisessä. Arvioidaan ulkomaille suuntautuvien kilpailu- tai leirimatkojen liikunnallinen hyöty suhteessa taloudellisiin ja ekologisiin kustannuksiin. Kannustetaan koko perhe liikkumaan harrastukseen pyörällä tai kävellen.
Lähde: STYLE-suosituksia 3/2023.
Tutustu STYLE-suositukseen tarkemmin oheisen linkin kautta (linkki suositukseen).