Lapsille ja nuorille

Järjestämme lapsille ja nuorille tapahtumia, kilpailuja, leirejä, koulutusta, sekä mahdollisuuden osallistua kansainväliseen nuorisotoimintaan. Toiminnan suunnittelusta vastaa nuorisovaliokunta ja TUL:n nuorisotoiminnan vastaava. Lasten ja nuorten tapahtumat löytyvät tapahtumakalenterista.

Päihteettömyys ja esimerkillä johtaminen on tärkeää lasten- ja nuorten harrastustoiminnassa. Kannustamme seuroja mm. nuuskan aiheuttamista haitoista puhumiseen.

Kaikilla on oikeus liikkua. Huomioimme toiminnassamme erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret yhdenvertaisina osallistujina.

Kaikilla on oikeus harrastaa turvallisesti. TUL kannustaa seuroja hankkimaan ohjaajilleen vapaaehtoisen rikosrekisteriotteen. Sen hankkiminen on vaivatonta, edullista ja ennen kaikkea kaikkien etu.

Koulutus

Järjestämme leiriohjaajakursseja sekä Nuoret Päättäjät -koulutusta, jonka tarkoituksena on antaa työkaluja urheiluseuran hallinnon pyörittämiseen ja seurassa toimimiseen. Nuoret Päättäjät -koulutus on tarkoitettu 16–25-vuotiaille nuorille. Seuraava koulutus alkaa 2024. Ilmoittautuminen tapahtuu lyyti -lomakkeella.

Leiriohjaajakoulutusta järjestetään vuosittain. Koulutus antaa valmiudet toimia leiriohjaajana oman urheiluseuran tai piirijärjestöjemme leireillä.

Leirit

Piirijärjestömme tarjoavat lasten ja nuorten leirejä ympäri vuoden, eniten kesäisin. Leirien kesto vaihtelee viikonlopusta viikkoon. Piirien järjestämistä leireistä saat tietoa piirien sivuilta.

TUL järjestää leiritoimintaa läpivuoden. Leirit ovat monipuolisia ja usein ennalta sovittuun teemaan liitettyviä.

Leireillämme voi harrastaa ja kokeilla uusia lajeja, kokea hienoja elämyksiä, saada uusia ystäviä ja unohtumattomia muistoja. Majoitusvaihtoehdot vaihtelevat ajankohdan ja paikan mukaan. Kesäleireillä majoitutaan usein teltoissa. Muina vuodenaikoina majoitus tapahtuu sisämajoituksena.

Leiriohjaajana voi toimia TUL:n leiriohjaajakurssin suorittanut aikuinen. Leireillä toimii myös koulutettuja apuohjaajia, jotka ovat myös suorittaneet kurssin.

Kansainvälinen toiminta

Olemme mukana kehittämässä Kansainvälisen Työväen Urheiluliiton, CSIT:n nuorisotoimintaa yhteistyössä muiden jäsenmaiden kanssa. Tästä tietoa Croatian leiristä maaliskuussa 2024.

Palkitseminen

TUL:n nuorisovaliokunta palkitsee vuosittain nuoria sekä lasten ja nuorten parissa toimivia ohjaajia. Hakuaika vuoden 2023 nuorisotoimijaksi ja nuorisovalmentajaksi päättyy 31.10.2024. Ehdotus valittavasta tehdään TUL:n julkaisemalla palkitsemislomakkeella.

Vuoden nuorisotoimija on omalla toiminnallaan aktivoinut ja kehittänyt seuran-, piirin- ja/tai liiton lapsi- ja nuorisotoimintaa. Nuorisotoiminnan palkitsemiskriteereissä huomioidaan myös toiminnan esimerkillisyys ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Vuoden nuorisovalmentaja on kasvattaja, ohjaaja ja valmentaja. Hän on vaikuttaja, jonka ohjauksessa positiivinen elämänasenne liikunnallista elämäntapaa kohti kasvaa. Hän innostaa lapsia ja nuoria liikkumaan liikunnan ilosta. Yhtä arvokasta on massojen pyörittäminen, kuin mitalien saavuttaminen.

Palkitut:

v.2023 Vuoden nuorisotoimija
v.2023 Vuoden nuorisovalmentaja

v.2022 Vuoden nuorisotoimija
v.2022 Vuoden nuorisovalmentaja

v. 2021 Milja Jaatinen, Haukiputaan Heitto, nuorisotoimija
v. 2021 Vehmaisten Urheilijoiden 15-17v. yu -valmennustiimi, nuorisovalmentaja

v. 2020 Mirka Rimpelä, Noormarkun Koitto, nuorisotoimija
v. 2020 Vilma Jokinen, Nokian Pyry, nuorisovalmentaja

v. 2019 Karoliina Artiola, Mynämäen Toverit, nuorisotoimija
v. 2019 Nea Kunto, Seinäjoen Sisu, nuori toimija
v. 2019 Harri Vallin, Vaasan Toverit, nuorisovalmentaja

v. 2018 Hanna Paavilainen, Karhulan Urheilijat, nuorisotoimija
v. 2018 Laura Tirkkonen, Kellon Työväen Urheilijat, nuori toimija

v. 2017 Ari Tuurinmäki, Lapuan Ponnistus, nuorisotoimija
v. 2017 Siiri Lilja, Musan Salama, nuori toimija

v. 2016 Tomi Kotoneva, Seinäjoen Sisu, nuorisotoimija
v. 2016 Taija Luoma, Seinäjoen Sisu, nuori toimija

v. 2015 Marika Tuomaala, Saloisten Salama, nuorisotoimija
v. 2015 Jessi Färm, Vanhankylän Alku, nuori toimija

v. 2014 Harry Seidler, Itä-Hakkilan Kilpa, nuorisotoimija
v. 2014 Miika Tuominen, Laukkosken Taimi, nuori toimija

Lisätietoa

Jarkko Tenkula, toiminnanjohtaja ja nuorisotoiminnan vastaava,
jarkko.tenkula(at)tul.fi, 044 355 5919