OKM: Jokaisen tulee voida harrastaa urheilua turvassa

19.04.2018

Opetus- ja kulttuuriministeriö perkaa yhteistyössä järjestöjen kanssa häirintää urheilussa. Urheiluministeri Sampo Terhonmukaan seksuaaliseen häirintään ja kaltoinkohteluun on liikunnassa ja urheilussa, kuten muillakin sektoreilla, nollatoleranssi.

– Kun tällaista käytöstä ja toimintaa havaintaan, on siihen ehdottomasti, ripeästi ja määrätietoisesti puututtava, Terho sanoo.

– Toimenpiteitä tehdään jatkuvasti. Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää toukokuussa järjestöille suunnatun kyselyn, johon on sisällytetty kysymyksiä järjestön toimista häirintätapauksissa. Kyselyn toteuttaa Olympiakomitea yhdessä Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK ry:n kanssa. Lisäksi ministeriö rahoittaa seuratasolle suuntautuvaa aihetta koskevaa selvitystä, joka käynnistyy kesällä. Selvityksen toteuttaa Jyväskylän yliopisto yhteistyössä mm. SUEK ry:n, Olympiakomitean ja Suomen Valmentajien kanssa.

Laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä tuli voimaan 1.5.2014. Vapaaehtoistoimintaa järjestävillä yhteisöillä on mahdollisuus tarkistaa vapaehtoisten rikostausta, mutta toistaiseksi vain harvat liikunta- ja urheiluseurat hyödyntävät tätä mahdollisuutta.

– Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa myöskin Väestöliiton uutta palvelua Et ole yksin, jonka tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä epäasiallista käytöstä ja häirintää urheilussa, Terho kertoo.

Et ole yksin -palvelu tarjoaa matalan kynnyksen tukea nettisivun kautta chatissa tai puhelimitse urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Terhon mielestä palvelun toiminta tukee perusperiaatetta siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla oikeus ja mahdollisuus harrastaa turvallisessa ympäristössä.

Seksuaalinen häirintä urheilussa on saanut viime viikkoina julkisuutta, kun Tulosruutu uutisoi naisten jalkapallossa ja jääkiekossa ilmenneestä häirinnästä ja ahdistelusta. Myös opetus- ja kulttuuriministeriön alainen Urheilun eettisten asioiden neuvottelukunta otti asiaan kantaa viime viikolla.