Ajankohtaista


Paula Kaunismäki: Me olemme voimissamme ja odotamme tulevia aikoja

TUL:n Suur-Helsingin piirin veteraanit ovat innokkaita liikkujia, vaikka ikää saattaa olla yli 90 vuotta. Esimerkkinä Ulla, joka tulee tapahtumaan kuin tapahtumaan ja käy teatterissa iloisesti rollaattoriaan työntäen. Tytär toimii seuralaisena, mutta äidin vauhti saattaa toisinaan yllättää.

Kun viestittelin maaliskuun puolivälissä jäsenille matkojen, tilaisuuksien ja tapahtumien peruuntumisista tältä keväältä, niin se oli todella harmillista, sillä olin ollut monien tilaisuuksien ja tapahtumien suunnittelussa ja järjestelyissä mukana.  Ja tiedän, että monelle tapaamiset ovat erittäin tärkeitä, jopa ainoita viikon tai kuukauden kohokohtia, jos esimerkiksi ikääntyessä urheilu ja muu liikunta on liikuntarajoitteiden vuoksi muuttunut kevyeksi liikkumiseksi taikka jopa penkkiurheiluksi.

Uskaltauduin kuitenkin kysymään jäseniltä, että miten heidän aikansa on kulunut ja miten koronakaranteeni on vaikuttanut heidän arkirutiineihinsa.

Henna Helsingistä vastasi nopeasti ja kivasti: ”Kiitos huolehtimisesta!” Hän jatkoi viestissään, että tylsäksi ovat päivät muuttuneet. Oma tytär pitää kuria. Henna voi käydä ulkona, mutta se ei häntä nykyisin suuremmin kiinnosta. Hän pärjää, mutta tietää, että entisestään huono kunto rapisee, kun vähäinenkin liikunta jää pois. Henna harrastaa puukäsitöitä, käy kirjastossa ja museoissa jne. Tällä hetkellä, kun olisi aikaa, niin hän ei oikein keksi mitään järkevää tekemistä kotosalla. Viestissäni olleita tekemisen linkkejä hän lupasi vilkaista. Hänen viestinsä päättyi viikonlopputerveisiin.

Helena Hiekkaharjusta kirjoitti, että karanteeni on muuttanut hänen elämäänsä jonkin verran. Päivät ovat menneet aamutoimien jälkeen seuraavanlaisesti: pitkä sauvakävelylenkki päivittäin, joiden aikana Vantaa on tullut käveltyä läpi. Kävelyllä hänen mukanaan on ollut usein naapurin rouva, mutta he ovat pitäneet tiukasti kiinni kahden metrin etäisyydestä ja vähintään saman verran vastaantulijoista tai ohittelijoista. Kävelylenkin jälkeen on lounaan ja kahvin vuoro, eikä pieniä päivälepoja voi myöskään jättää välistä.  Iltapalana suolaista, telkkarin katselua tai ristisanatehtävien ratkomista. Myös kaappien siivoukselle on ollut aikaa.

Helena antaa tyttärensä perheelle kaksi kertaa viikossa kauppalistan ja seuraavana päivänä kauppakassi tuodaan hänelle kotiin. Pienet lapsenlapset ovat mukana, mutta jäävät yleensä Helenan pihalle pelaamaan jotain pelejä, kuten sählyä. Joskus koko tyttären perhe pelaa ja Helena voi olla silloin live-yleisönä, koska Helena tykkää penkkiurheilusta. Tosin tyttären perhe pitää huolen, että hän pysyy tarpeeksi kaukana, vähintään 5 metrin etäisyydellä. Helena ei valita, sillä hän tietää, että monella muulla on paljon hankalampaa.

Osmo Rekolasta, joka asuu vuonna 1949 valmistuneessa rintamamiestalossa, toteaa ettei tekemisen puutetta ole näin karanteeniaikaankaan. Tekemisen aloittamisessa voi kenties olla aloitekyvyttömyyttä tai sitten taidoissa voi olla parantamisen varaa.

Koska huhtikuu on sopiva aika omenapuiden leikkaamiselle, Osmo leikkasi tontillaan olevat omenapuut. Hän oli hankkinut toissa vuonna alumiiniset A-tikkaat, jotka helpottivat latvaoksien leikkaamista. Työ oli keskeytynyt toissa vuonna, koska silloin tikkaat olivat päässeet kaatumaan ja Osmo niiden mukana, mutta onneksi mitään vakavempaa ei käynyt. Tänä keväänä Osmo pyysi vaimoaan pitelemään tikkaita, kun hän itse kiipeisi omenapuiden latvustoja leikkaamaan. Tällä kertaa ei tapahtunut mitään haaveria. Tosin oksistoa kertyi pihalle aikamoinen kasa. Jatkokäsittelyvaihtoehtona Osmo valitsi kuljetuksen HSY:n Sortti-asemalle, jossa risujäte poltetaan.

Omenapuiden leikkauksen jälkeen kevättyölistassa Osmolla on jäljellä vielä kymmenkunta muuta askaretta. Eli Osmon sanoin: ”Jotta tällaisissa puuhissa koronakaranteeni sujuu vanhassa rintamamiestalossa!”

Raisa Havukoskelta kirjoitti, kun olin laittanut jäsenille tiedoksi, että www.vantaakanava.fi -kanavalla Vantaa tarjoaa äideille svengaavan toivekonsertin jo torstaina 7.5., että häntä harmitti, kun hän kurkkasi ao. kanavalle ja havaitsi, että häneltä oli jäänyt monta kivaa ohjelmaa näkemättä, kun hän ei ollut ollut niistä tietoinen. Hän lukee Vantaan Sanomat tarkasti, mutta ei siis ollut huomannut lehdestä vastaavia ilmoituksia. Raisa kiitti viestistäni ja samalla arveli, ettei hän ehkä ole ainoa, jolta vantaakanava.fi -kanavan esitykset ovat jääneet näkemättä. Nyt kanava sai kuitenkin uuden, innokkaan katselijan. Ja onneksi kaikki vanhat konsertit ovat siellä tallella.

Raisa ei oikein viihdy karanteenissa, varsinkin kun hän tarvitsisi niskasärkyynsä hierontaa. Särkylääkkeet eivät yksin auta. Tosin hän totesi, että ehkä saisi karanteeniajan kulumaan paremmin, jos hän osaisi ja hallitsisi tietokoneen käytön paremmin. Joten hän on tehnyt päätöksen, että kun tämä karanteeni on ohi, niin hän aloittaa digi-opiskelun. Raisa toivoo, että kaikki pystyisivät terveinä ja mieli hyvänä, vaikka sitä ei aina jaksaisikaan.

Anja Korsosta kirjoittaa, että tämän vuoden alku oli sinänsä jo merkillinen ja poikkeuksellinen, kun meni talvea odotellessa turhaan, jota ei sitten tullut olenkaan. Kun virustartuntoja alkoi ilmetä meilläkin, Anja odotteli miehensä kanssa suunniteltua pohjoisen lomaa ja kun he pääsivät täältä etelän loskasta, oli ihanaa hiihdellä pohjoisen puhtailla, valkoisilla hangilla.

Ulkoilu ja liikkuminen luonnossa, lintujen laulu ja luonnon seuranta on terapiaa, joka saa meissä kaikissa ihmeitä aikaan. Se antaa voimaa. Harrastukset, jotka olivat olleet osa Anjan ja hänen miehensä arkea, loppuivat heti karanteenin alussa. Nyt oli aikaa kuntoilla ja liikkua omatoimisesti. Tosin siitäkin ollaan vanhemmissa ikäluokissa kahdenlaista mieltä, saavatko ikäihmiset ulkoilla vai ei. Tässä voi käyttää tervettä järkeä ja noudattaa etäisyyttä, niin ulkoilu onnistuu. Tämän hetken toistuvat päivärutiinit ovat tulleet tutuiksi. Yhteyttä läheisiin on pidetty soitellen ja tapailtu ns. pihatreffien tavoin. Ikävä on ollut ja haluaisi toki tavata fyysisesti. Ilmojen lämmetessä on puuhastelua pihatöissä ja samalla voi vaihtaa kuulumisia naapureiden kanssa ja tiedustella toisten vointia.

Anja toteaa. että nyt kun on kulunut jo aikaa ja hän on sopeutunut tähän ja tulevaan, hän on kiitollinen ja onnellinen, että on pysynyt terveenä, kuten myös läheisensä. Toivoa tulevasta on, kyllä me tästä selviämme yhdessä.

Paula Havukoskelta kertoo, että hän oli miehensä kanssa heidän 2-kodissaan, kun tämä koronan aiheuttama sulku- ja peruutusketju alkoi. Se muutti kerralla koko pienoisloman vieton. Paluu Vantaalle tehtiin hyvissä ajoin ennen kuin Uudenmaan rajat suljettiin. Siinä vaiheessa Paula oli jo tottunut päivittäisiin kävelylenkkeihin ja rauhalliseen maisemaseurantaan omalla asuinalueellaan. Hän tunnustaa, että tämä rajoitettu maailma ei ole vaikuttanut kielteisellä tavalla, vaan hän oivalsi, että näinkin rauhallisesti voi elää ja viettää päivät. Lisäksi turhat kauppareissut ovat jääneet. Nyt on ollut aikaa siivota kotia, järjestellä hoitamattomia asioita, tehdä käsitöitä ja katsella kotimaisia elokuvia iltapäivisin. Ja kun ilmat lämpenivät, niin taloyhtiön pihalla oli haravoitavaa ja muuta keväistä puuhaa.

Lastenlapsia ei ole voinut tavata fyysisesti sitten maaliskuun. Muutaman kerran on tullut käytyä ns. parvekkeen alla huutelemassa ja ohimennen vilkuteltua. Eniten yhteyttä on pidetty Whatsappin kautta, niin kuvin kuin puheluin. Omat aikuiset lapset ovat tehneet pyöräretkiä perheineen ja lähettäneet niiltä retkiltä kuva-arvoituksia, joista aika moniin on löytynyt oikea vastaus ja vastavuoroisesti omilta pyöräretkiltä on lähetetty kuvapostia. Kauniit, lämpimät kevätpäivät ovat edesauttaneet ottamaan muutamia rohkeita askelia urheilun saralla, kun on muutaman kerran tullut pelattua Petankkia ulkona.

Jokainen meistä toivoo, että niin läheiset kuin itse pysyisimme terveinä. Silloin selviämme monesta vaikeastakin asiasta.

Teksti ja kuva: Paula Kaunismäki