”Positiivisen kautta.” – SuomiAreenassa keskustelua liikkumattomuuden ongelman ratkaisemisesta

27.06.2024

Jari Korkki, Alviina Alametsä, Sari Essayah ja Antti Lindtman istuvat SuomiAreenan MTV-lavalla tuoleissa.

Porin SuomiAreenassa käytiin laajasti erilaisia liikunnallisen elämäntavan edistämiseen sekä liikuntaan ja urheiluun liittyviä keskusteluja keskiviikkona 26.6. Suomen Olympiakomitean ja TUL:n kaksiosaisessa Kuka ratkaisee liikkumattomuuden ongelman? -paneelikeskustelussa eri alojen edustajat mediasta työterveyshuoltoon ja eturivin poliitikkoihin pääsivät pohtimaan liikunnallisen elämäntavan edistämistä poikkihallinnollisesti ja eri lähtökohdista käsin. Molempien keskustelujen juontajana ja moderaattorina nähtiin toimittaja Jari Korkki.

Paneelin ensimmäisessä osiossa Mehiläisen johtava työterveyslääkäri Sirkku Martti, MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Tomi Einonen, Porin kaupungin liikuntayksikön johtaja Petteri Lahti sekä Deloitte Suomen toimitusjohtaja Lari Hintsanen keskustelivat muun muassa työnantajan ja median roolista liikunnan lisäämisessä. Yhteisenä haasteena koettiin se, että liikunnan harrastaminen ja arkiliikkuminen ovat viimeisten vuosien aikana polarisoituneet entisestään: vähän liikkuvat liikkuvat entistä vähemmän.

”Mielestäni median vastuulla on ensisijaisesti liikkumiseen kannustaminen. Meidän tulee edetä positiivisen kautta – syyllistämällä ei saada hyviä tuloksia”, totesi MTV Uutisten Tomi Einonen.

Keskustelussa korostettiin myös työnantajien vastuuta liikunnalliseen elämäntapaan kannustamisessa. Siinä, missä aikaisemmin työnantajat ovat perustaneet jopa urheiluseuroja työntekijöidensä liikuttamiseksi, korostuvat nykypäivänä erityisesti liikuntasetelit ja yksilön omaan liikkumiseen kannustaminen.

”Tarvitsemme arjen tapakulttuurin muutosta. Työnantajan vastuulla on se, että jokainen työntekijä on työkykyinen ja pystyy työllistymään myös tulevaisuudessa”, Deloitten Lari Hintsanen tiivisti.

Liikkumattomuuden ratkaisu on meidän kaikkien asia

Paneelin toisessa osiossa maa- ja metsätalousministeri, Kristillisdemokraattien Sari Essayah, Vihreiden europarlamentaarikko ja pian eduskuntaan siirtyvä Alviina Alametsä sekä SDP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Antti Lindtman keskustelivat muun muassa hallituksen toimista liikuntaan liittyvien tavoitteiden saavuttamiseksi.

”Liikkeen lisääminen on meidän kaikkien asia, johon jokainen taho tulee saada sitoutettua”, Essayah totesi. Alviina Alametsä puolestaan haastoi hallitusta esimerkiksi järjestöihin kohdistuvista leikkaustoimenpiteistä.

”Liikkumattomuuden suhteen tulee tarkastella kaikkia budjetteja, ja asiaa tulee ajatella monelta kannalta. Parhaimmillaan esimerkiksi mielenterveyden edistäminen tukee liikunnallista elämäntapaa ja toisinpäin”, Alametsä kommentoi.

Antti Lindtman puolestaan nosti esiin myös paneelin ensimmäisessä osiossa käsitellyn liikkumisen polarisaation. Arkiliikkumisesta on kadotettu paljon, ja esimerkiksi lihasvoimin paikasta toiseen liikkuminen ei enää ole yhtä yleistä. Vastaavasti liikunnan harrastaminen ja erityisesti kilpaurheilu on muuttunut niin kalliiksi, ettei kaikilla perheillä ole varaa lasten harrastamiseen.

”Saan kiittää liikuntaa siitä, että olen tässä. Olen saanut liikuntaharrastuksissa niin onnistumisen kokemuksia kuin läpi elämän kestäviä sosiaalisia suhteitakin. Tämän mahdollistamisesta kiitän erityisesti isääni”, Lindtman summaa.

Kiitämme lämpimästi kaikkia panelisteja arvokkaasta keskustelusta sekä ratkaisukeskeisestä asenteesta yhteisen haasteen edessä!

Palaa keskusteluun tallenteiden avulla

Mikäli haluat palata keskustelun molempiin osioihin, löydät tallenteen molemmista paneelikeskusteluista MTV Katsomosta oheisten linkkien kautta: