Riku Tapio: Pidetään huolta toisistamme

04.05.2020

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa liikunnalle ja urheilulle niin sanottua koronatukea noin 20 miljoonaa euroa, josta huippu-urheilulle on osoitettu kolme miljoonaa. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Vapun kynnyksellä Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi jo aiemmin eduskunnassa hyväksytyn lisätalousarvion mukaisen urheilun ja liikunnan koronatukipaketin, joka on kokonaissuuruudeltaan noin 20 miljoonaa euroa. Tukipaketin myöntämistä edelsi Olympiakomitean johdolla esitetty arvio suomalaisen liikunnan ja urheilun koronaseisahduksesta aiheutuvasta 80 miljoonan euron talousvajeesta, jota tukipaketilla pyritään paikkaamaan.

Tukipaketista voivat saada tukea urheiluseurat, joiden yleishyödylliseen toimintaan korona on tehnyt alijäämää, tai jotka ovat kekseliäisyydessään kehittäneet korvaavia toimintamalleja vastaamaan uutta normaalia. Lisäksi samalla parin kympin tukikakulla ovat liikunnan koulutuskeskukset eli käytännössä urheiluopistot, sekä ylimpien sarjatasojen seurat. Viimeisimmälle on osoitettu kolmen miljoonan korvamerkitty osuus paketista.

Kolme miljoonaa kahdestakymmenestä edustaa 15 prosenttia koko kakusta. Huippu-urheilun näkökulmasta kyse lienee liian pienestä osuudesta ja siten myös absoluuttisesta määrästä, mutta monen pienen urheiluseuran näkökulmasta niskakarvoja nostattavasta osuudesta.

Huippu-urheilun ei katsota liikuttavan massoja, kuten liikuntaseurojen ruohonjuuritason toiminta. Huippuseurat ovat ammattilais- tai vähintään puoliammattilaisseuroja, joissa urheilijat ovat töissä ja joiden yhteiskunnallinen vaikutus perustuu enemmänkin urheiluun välineenä kuin itseisarvona. Kansanterveydellisen vaikutuksen rooli on pienempi, vaikka lehtereille houkutellaankin tuhansia, tosin istumaan. Istumaan siis lisää yleistyneen istumatyön lisäksi, sillä eihän suomalainen katsomossa seiso, ellei vallan huligaani ole.

Liikunnan tarkastelu vain liikuttavan vaikutuksen kautta, on sekin liian suppea näkemys. Liikuttaminen on seurojen tausta-ajatus, mutta mukana tulee paljon muutakin. Vapaaehtoistyön kautta ihmiset kokevat merkityksellisyyttä, kiinnittyvät yhteisöön ja pääsevät toteuttamaan itseänsä. Seurauksena tästä on tutkimusten mukaan pidempi ja onnellisempi elämä, vaikka liikuntasuorituksia seurassa tulisikin nolla. Monien huippuseurojenkin taustalta löytyy vapaaehtoisyhteisö, jota ei olisi olemassa ilman sen alustaa eli huippuseuran toimintaa.

Huippu-urheilu on liiketoimintaa ja liiketoimintaan liittyy riskejä, jotka ovat nyt karvaasti aktualisoituneet. Seurat ovat riskit tienneet, mutta vihulainen ei ollutkaan muuttunut kuluttajakäyttäytyminen, vaan näkymätön pirulainen, joka sonnustautui mustan joutsenen höyheniin. Sopeuttaminen huippuseuroissa on välttämätöntä, minkä lisäksi tuelle on tilausta. Kolme miljoonaa ei huippu-urheilua pelasta, mutta se lievittää kipua ja tuskaa.

Huippuseurojen elinvoiman säilyttäminen on tärkeää sekin, kunhan samalla pidetään huolta niistä seuroista, jotka liikuttavat lapsia ja nuoria eli tulevaisuuden tekijöitä. Suurin kansanterveydellinen ja siten myös kansantaloudellinen vaikutus saadaan aikaan ruohonjuuritasolla niissä seuroissa, joista media ei kirjoita, ja joihin parrasvalot eivät paista. Elinikäiset ystävyydet, liikunnalliset elintavat, notkeus, ketteryys, voima ja kestävyys luovat vankan pohjan tasapainoiselle nuoruudelle ja aikuisuudelle.

Vastakkainasettelu huippu-urheilun ja liikunnan välillä on kaikkinensa keinotekoista, sillä kokonaisuudessaan kyse on koko liikunta- ja urheilusektorin elinvoimaisuudesta. Jos joskus, niin nyt on paikka pitää huolta itsestämme ja toisistamme – niin henkilökohtaisesti kuin isommassakin kuvassa. Ei nokitella toisiamme, vaan pidetään huolta koko liikunnan ja urheilun sektorista. Seisotaan yhtenä rintamana ja puolustetaan omiamme. Ei kadehdita toisiamme, sillä kaikkien meidän hätä on yhteinen.

Riku Tapio, pääsihteeri