Tiedote: TUL:n 100-vuotisjuhlavuosi käynnistyy tammikuussa

04.10.2018

Ensi vuosi 2019 on TUL:n 100. toimintavuosi. TUL:n perustivat ympäri maata olevat 56 urheiluseuraa Helsingissä Raittiusseura Koiton talossa. Yli 50 perustajaseuraa on saatu kutsuttua koolle perustamissaliin. Salissa pidetään TUL-Päivän juhla 26.1.2019. Perustajaseurat pitävät samassa salissa 100-vuotisjuhlakokouksen. Sali on nykyään osa Foorumin kiinteistöä keskellä Helsinkiä.

Syntymäpäivän lisäksi pidetään Helsingissä TUL:n 100-vuotisjuhlallisuudet tapahtumaviikonloppuna perjantaista sunnuntaihin 14.–16.6.2019. Perjantaina 14.6. on korkeatasoinen tanssi- ja voimistelutapahtuma TUL 100 Teatterigaala Helsingin kaupunginteatterissa. Lauantaina 15.6. on 100-vuotispääjuhla Helsingin jäähallissa. Sunnuntaina 16.6. on Töölön Kisahallissa kansainvälinen juhlakilpailu voimistelussa ja tanssissa.

Viikonlopun aikana Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla kilpaillaan TUL:n avoimista mestaruuksista kahdessatoista TUL:n vahvimmassa urheilulajissa, jonne maamme kaikki urheiluseurat ovat tervetulleita. Keväällä 2019 julkaistaan emeritus professori Seppo Hentilän kirjoittama TUL:n 100-vuotishistoriakirja. Kisakeskuksessa Raaseporissa pidetään kansainvälinen nuorisoleiri. Sunnuntaina 16.6.2019 pidetään myös TUL:n 30. juhlaliittokokous.

Juhlavuoden ja pääjuhlan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Aikaisemmin TUL:n juhlallisuuksien suojelijoina ovat toimineet myös mm. presidentit Urho Kekkonen ja Tarja Halonen. TUL:n puheenjohtaja, professori Kimmo Suomi pitää tasavallan presidentin suojelua suuressa arvossa. Puheenjohtaja Suomen mukaan presidentin toimiminen juhlavuoden suojelijana korostaa TUL:n roolia osana maamme moniarvoista liikuntakulttuuria.

Kimmo Suomen mukaan TUL on nykypäivänäkin yksi maamme suurimpia liikuntajärjestöjä vaikka toimijoita on noin puolet siitä, mitä aktiivisimpina aikoina 1980-luvulla.

”TUL:n seuramäärän lasku on saatu pysähtymään. TUL:n 800 urheiluseuraa ovat maamme urheiluseuroista 10 % ja jäsenmäärä niissä 20 % maamme urheiluseurajäsenistä. 15 piirijärjestöä, neljä aluetta ja 15 työntekijää takaavat toiminnan ulottumisen koko maahan.”

TUL:n puheenjohtaja, professori emeritus Kimmo Suomi
puh. +358 401881407