Titaniumista TUL:n virallinen varainhoitaja ja yhteistyökumppani

24.03.2020

Suomen Työväen Urheiluliitto on saanut uuden yhteistyökumppanin rahoitus- ja varainhoidon palveluja tarjoavasta Titanium Rahastoyhtiöstä. Yhteistyösopimus on voimassa toistaiseksi ja vahvistaa edelleen TUL:n kumppaniverkostoa.

Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton konserni, joka keskittyy rahastoihin, sijoitus- ja omaisuudenhoitopalveluihin sekä vakuutusedustukseen. Osana TUL:n ja Titaniumin yhteistyösopimusta Titaniumista tulee myös TUL:n varainhoitaja.

– Olemme todella iloisia saadessamme jälleen uuden oman alansa huippuosaajan yhteistyökumppaniksemme. Tässä kumppanuudessa on kyse aidosta yhteistyöstä, kun Titanium on yhteistyösopimuksen myötä mukana tukemassa tavoitteidemme saavuttamista liikunnan saralla ja ottaa samalla myös hoitaakseen varallisuutemme. Voidaan aidosti puhua strategisesta kumppanuudesta, TUL:n pääsihteeri Riku Tapio kertoo.

Titaniumin kaupallinen johtaja ja yksi yrityksen perustajista Henri Prittinen on niin ikään iloinen yhteistyösopimuksesta ja strategisesta kumppanuudesta.

– Urheilun ja liikunnan tukeminen on meille ilo. Olemme todella hyvillä mielin saadessamme Työväen Urheiluliitosta meille uuden yhteistyökumppanin ja samalla kunnian ottaa hoidettavaksemme heidän varallisuutensa. Tämän tyyppinen yhteistyö luo positiivista virettä kaikille mukana oleville, sillä urheilun ja liikunnan tukemisesta ei voi tulla pahaa mieltä kenellekään, Prittinen kommentoi.

Osana yhteistyösopimusta Titanium jakaa yhdessä TUL:n kanssa myös urheilijastipendin, jonka hakuohjeet julkaistaan myöhemmin.

Lisätietoja: Riku Tapio, pääsihteeri, 050 340 5550, riku.tapio@tul.fi