Unelmien liikuntapäivä liikuttaa yli 1600 koululaista Turussa 8.5.
06.05.2025

Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen juhlapäivä, johon kuka tahansa voi osallistua. Päivän tavoitteena on kannustaa kokeilemaan eri liikuntamuotoja ja kokemaan liikunnan iloa! Unelmien liikuntapäivää vietetään tänä vuonna jo 10. kertaa lauantaina 10.5. Voit tutustua kampanjaan sekä tapahtumiin Suomen Olympiakomitean verkkosivuilla (linkki sivustoon).
Me otamme Unelmien liikuntapäivään varaslähdön ja järjestämme Suomen suurimmat Unelmien Liikuntapäivä -etkot Turun Kupittaalla yhdessä paikallisten koulujen, lähialueen seurojen ja yhdistysten sekä Turun kaupungin kanssa torstaina 8.5. Tapahtumaan osallistuu alakoululaisia peräti kuudesta lähialueen koulusta.
Neljättä kertaa Kupittaanpuistossa
Järjestämme Unelmien liikuntapäivän suurtapahtuman tänä vuonna jo neljättä kertaa. Tänä vuonna yhteistyötä Turun kaupungin kanssa on tiivistetty entisestään, ja kaupunki on vahvemmin mukana niin tapahtuman järjestelyissä kuin esimerkiksi osallistuvien koulujen valinnassakin. Myös yhteistyö lähialueen seurojen kanssa on jatkunut erittäin tiiviinä.
Unelmien liikuntapäivän koululaistapahtuman tavoitteena on tarjota lapsille mahdollisuus kokeilla eri liikuntalajeja lajin asiantuntijoiden eli urheiluseurojen johdolla. Tänä vuonna tarjolla on peräti 47 erilaista rastipistettä Kupittaan urheiluhallissa sekä ympäri Kupittaanpuistoa. Lapsilla on mahdollisuus testata lajeja laidasta laitaan aina capoeirasta voimisteluun ja puistoshakista judoon. Parhaimmillaan Unelmien liikuntapäivä voi antaa kipinän uuden lajin aloittamiseen sekä opettajille vinkkejä esimerkiksi liikuntatunneille. Pääasiallisena tavoitteena on kuitenkin liikunnan ilon mahdollistaminen matalalla kynnyksellä.
Superviikko jatkuu Turussa joukkuevoimistelun merkeissä 10.-11.5.
Turussa on käynnissä varsinainen liikunnan ja urheilun superviikko, sillä vain muutama päivä Unelmien liikuntapäivän suurtapahtuman jälkeen starttaavat TUL:n joukkuevoimistelun avoimet vapaasarjojen mestaruuskilpailut. Kilpailuviikonlopussa on mukana ennätykselliset 145 joukkuetta aina 8-10-vuotiaista yli 45-vuotiaiden harrastesarjaan asti. Kilpailun järjestelyistä vastaa Turun Pyrkivä.
Joukkuevoimistelun TUL:n mestaruuskilpailujen livetuloksia voit seurata kilpailusivuilta osoitteesta www.tul.kisanet.fi. Samalta sivulta löydät lisätietoja myös lipun hankkimisesta sekä kilpailun aikataulusta.