Vahvistuksia TUL:n työyhteisöön

17.08.2022

Aino ja Lauri

Suomen Työväen Urheiluliitto sai elokuussa vahvistusta, kun Aino Raiskinmäki aloitti Suomen Työväen Urheiluliiton hallinnon koordinaattorin sijaisena ja Lauri Kurkinen projektiharjoittelijana.

Helsingin toimistolla elokuun alussa aloittanut Aino Raiskinmäki viimeistelee opintojaan Turun yliopistossa. Pian valtiotieteiden maisteriksi valmistuva Raiskinmäki on monelle tuttu kasvo. Aino toimi syksyllä 2021 hallinnon harjoittelijana sekä sijaisena. Aino vastaa hallinnollisista tehtävistä ja on monipuolisesti mukana erilaisissa projektitöissä ja kehittämistehtävissä.

”On ollut mukava palata tuttuun ja viihtyisään työyhteisöön ja organisaatioon! Vuosi 2022 on tuonut mukanaan monia kiinnostavia projekteja, joiden parissa starttaamista odotan innolla. Erityisen innoissani olen päästessäni työskentelemään koulutuksen ja sen kehittämisen parissa”, Raiskinmäki iloitsee.

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa urheilujohtamista opiskeleva Lauri Kurkinen aloitti elokuun 8. päivänä harjoittelun TUL:n Helsingin toimistolla.

”Omat opintoni Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa urheilun ja liikunnan markkinoinnin sekä johtamisen parissa ovat loppusuoralla ja intoa täynnä lähden mukaan TUL:n tarjoamien uusien haasteiden pariin. Tuleville kuukausille on jo nyt monta mielenkiintoista projektia tiedossa ja uskon, että tässä mahtavassa porukassa tulen nauttimaan suuresti niiden toteuttamisesta!”, Kurkinen kuvailee.

Kurkinen puolestaan osallistuu monipuolisesti tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen sekä erilaisten projektien ja hallinnon tehtävien avustamiseen.

”Hienoa saada vahvistusta työyhteisöömme. Ainolla on kokemusta ja osaamista juuri tähän työtehtävään, ja Laurin koulutus vastaa erinomaisesti tehtäväkuvaa, pääsihteeri Riku Tapio kuvailee.

Aino Raiskinmäki sijaistaa opintovapaalla olevaa Aino Nevalaista. Opintovapaan sijaisuus jatkuu heinäkuun 2023 loppuun asti. Lauri Kurkisen harjoittelu jatkuu marraskuun 6. päivään asti.

Lisätietoja:
pääsihteeri Riku Tapio
050 340 5550
riku.tapio@tul.fi