Yhteisiä innovaatioita ja inspiroitumista liikkeen äärellä – Young Olympic Ambassadors 2023

26.06.2023

Kuvassa ihmisiä hyppäämässä, taustalla eri maiden lippuja.

Minulla oli suuri ilo ja kunnia edustaa Suomea 63. Young Olympic Ambassadors -koulutusohjelmassa Kreikan Olympiassa 10.-22.6.2023. Intensiivinen konferenssi kokosi yhteen 121 nuorta lähettilästä yli 70 maasta pohtimaan niin nuorten osallistamista, liikkumattomuuden taklaamista kuin kansainvälistä yhteistyötä urheiluyhteisön arvojen edistämiseksi. 

Liikkumattomuutta pohdittaessa kansainvälisten luennoitsijoiden viesti oli selkeä ja yhteinen: liikunnan ilo ja riemu ei saa kadota. Vaikka yhdeksi kansainvälisen olympialiikkeen keskeiseksi arvoksi on nostettu pyrkimys erinomaisuuteen (eng: excellence), tulee meidän tunnistaa erinomaisuudeksi erilaiset kaikille avoimen liikunnan ja urheilun muodot, vapaamuotoiset pelit ja leikit sekä harrastaminen ilman kilpailua. Kansainvälisesti vertailtuna yksi suurimmista syistä lasten ja nuorten liikuntaharrastusten lopettamiseen on hauskuuden katoaminen. Tie huippu-urheilijaksi on raskas ja kivinen, mutta edes kirkkainta kärkeä ei voi saavuttaa ilman aitoa iloa ja matkasta nauttimista.

Heti session ensimmäiseltä luennolta ICSSPEn (International Counsil of Sport Science and Physical Education) puheenjohtaja, professori Uri Schaefer nosti esiin mielenkiintoinen suosituksen lasten ja nuorten liikuttamiseksi. Mitä jos jokaisen oppitunnin alkuun lisättäisiin viisi minuuttia liikuntaa? Kuinka paljon lisää liikettä saataisiin aikaan päivässä, viikossa, saati vuodessa? Saataisiinko liikunta vahvemmin osaksi eri oppiaineita ja sitä kautta entistä luonnollisemmaksi osaksi jokaisen lapsen ja nuoren päivää? 

Oli inspiroivaa päästä kouluttautumaan juuri Olympiassa, eli paikassa, jossa niin antiikin Olympialaiset kuin modernin ajan Olympiakisatkin ovat saaneet alkunsa. Viikkoihin mahtui niin luentoja, keskustelutilaisuuksia, ryhmätöitä kuin yhteisiä hetkiä liikunnan parissa. Osallistuimme esimerkiksi Olympiapäivän juoksutapahtumaan, ja tutustuimme muinaiseen Olympiastadioniin ja kisojen historiaan. Illat huipentuivat yhteisiin illanviettoihin ja osallistujamaiden kulttuureihin tutustumiseen. 

YOA-kokemus osoitti vahvasti sen, kuinka suuri merkitys kansainvälisellä yhteistyöllä ja solidaarisuudella on liikunnan ja urheilun edistämiseksi. Nuorissa on tulevaisuuden voimavara ja heidän äänensä tulee saada paremmin kuuluviin myös päätöksenteossa. Voimme saada tuloksia aikaan vain yhdessä ja vahvalla yhteistyöllä. Hyvien käytänteiden jakaminen, yhteiset innovaatiot ja toisten kunnioittaminen ovat nyt ja tulevaisuudessa entistä tärkeämmässä roolissa. 

Kiitos Suomen Olympiakomitealle yhteistyöstä ja oppimiskokemuksen mahdollistamisesta!

Aino Raiskinmäki

Hallinnon koordinaattori