Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Suomen Työväen Urheiluliitto TUL aloittavat yhteistyön

21.09.2021

Kuvituskuva tiemaisemasta. Asfalttiautotie kaartuu oikealle ruskaisten puiden ympärillä.

AKT ja TUL ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Alkavan yhteistyön tavoitteena on edistää vastuuntuntoista ja eettisesti kestävää suomalaista liikuntakulttuuria ja hyvinvointia.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 45 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.

”Olen todella iloinen alkavasta yhteistyöstä, kun kaksi eri kentällä olevaa laajaa toimijaa on päätynyt yhteistyöhön ja työskentelemään yhteisten arvojen puolesta suomalaisten liikunnan ja hyvinvoinnin kasvattamiseksi”, Riku Tapio toteaa.  

AKT:n puheenjohtaja Pekka Lehtonen on niin ikään iloinen yhteistyösopimuksesta.

”Yhteistyön ansiosta meillä on entistä paremmat mahdollisuudet edistää jäsentemme liikuntaharrastuksia ja terveellistä syömistä niin, että siinä otetaan huomioon myös kuljetusalalla tehtävän työn erityispiirteet”, kommentoi Pekka Lehtonen.

Osana yhteistyösopimusta AKT jakaa yhdessä TUL:n kanssa myös urheilijastipendin, jonka hakuohjeet julkaistaan lähiaikoina.

Lisätietoja: 
Riku Tapio
TUL:n pääsihteeri
050 340 5550
riku.tapio@tul.fi

Pekka Lehtonen
vt. puheenjohtaja
pekka.lehtonen@akt.fi