Ville Hautakangas uudeksi toiminnanjohtajaksi Helsingin ja Uudenmaan alueelle

16.09.2021

Ville Hautakangas

Suomen Työväen Urheiluliiton TUL:n Helsingin ja Uudenmaan piirin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Ville Hautakangas. Hautakangas on kerryttänyt työkokemusta urheiluseuroista sekä työskennellyt urheilusponsorointiyrityksessä ja yritysmyynnin parissa. Lisäksi Hautakangas toimi TUL:n projektiharjoittelijana puolen vuoden ajan vuonna 2020. Vapaa-ajallaan Hautakangas pelaa ja valmentaa jalkapalloa.

”Tosi hyvillä fiiliksillä olen aloittanut työt. Organisaatio on tuttu entuudestaan ja minut on otettu todella hyvin vastaan. Aapon saappaat ovat suuret täytettäväksi, mutta innolla odotan tulevia haasteita. Meillä on todella hyvä porukka täällä, josta löytyy monenlaista osaamista, mitä varmasti itsekin tulen hyödyntämään toiminnanjohtajan tehtävissä.”, Hautakangas iloitsee.

Hautakangas vastaa työssään Helsingin ja Uudenmaan piirien hallinnosta, seurapalveluista, sidosryhmäyhteistyöstä, viestinnästä sekä talouden hallinnasta. Lisäksi Hautakangas toimii piirien hallituksen kokouksissa esittelijänä.

”Erityisesti odotan TUL:n e-urheilutoiminnan alkamista ja siihen liittyviä tapahtumia ja mahdollisuuksia. Lisäksi monipuolinen liikunta, hyvinvointi sekä seuratyö ovat olleet tärkeä osa elämääni pienestä pitäen, joten on mahtavaa päästä työskentelemään näiden asioiden parissa.”, Hautakangas tiivistää.

Hautakangas tuo mukanaan myös kansainvälistä osaamista. Hautakangas on opiskellut Yhdysvalloissa kanditutkinnon urheilujohtamisesta (Sport Management) ja Englannissa maisteritutkinnon urheilubisneksestä (Sport Business).

”Hienoa saada Ville takaisin mukaan meidän työtiimiin. Villellä on pitkältä historialta kokemusta kotimaisesta seuratyöstä, mutta myös kansainvälistä näkemystä ja osaamista, mikä on hieno lisäys meidän työyhteisöön”, pääsihteeri Riku Tapio kuvailee.

Ville aloitti työt maanantaina 13.9. Helsingin ja Uudenmaan piirin nykyinen toiminnanjohtaja Aapo Räntilä siirtyy 1.10. alkaen Suomen Urheiluliiton nuorisovalmennuspäälliköksi.

Lisätietoja:
Ville Hautakangas
ville.hautakangas@tul.fi
050 571 8637