Erkkafutsalissa pallo sai vahvaa liikettä Vantaalla

12.03.2019

Turnaukseen osallistui 12 joukkuetta, jotka oli jakautuneet kolmeen eri sarjatasoon: kilpa, soft, sekä nuorten sarjoihin. Kaikkiaan urheilijoita turnaukseen osallistui lähes 150 vammaisurheilijaa.

– Turnauksen ajatuksena on tarjota pääasiassa jalkapalloa harrastaville joukkueille talvikaudelle ja sopivasti kevään kynnykselle tällainen mahdollisuus saada reippaasti pelituntumaa ja peliminuutteja ennen kesäkauden pelihetkiä, jota joukkueet vuodesta toiseen ovatkin kiitelleet, totesi kisaisäntänä tapahtumassa kaikissa kisoissa toiminut Harry Seidler Itä-Hakkilan kilvasta.

– Palloliiton Uudenmaan piirin osalla turnauksen tärkeänä linkkinä on toiminut ansiokkaasti harrastemanageri Ulla Kaasinen, joka on vastannut kilpailun organisoinnista suurella osalla, ja me kisaisäntänä käytännön asioiden hoitamisesta itse tapahtumassa, totesi Seidler.

Turnauksen tärkeinä teemoina oli yhdenvertaisuus ja turvallinen peliympäristö. Ne toteutuivatkin hyvin, sillä oli ilo havaita suuren osan joukkueista saapuneen turnaukseen joukkueella, jossa pelasi tytöt ja pojat samaan aikaan. Turvallisuuteen loivat hienot lähtökohdat lajille hyvin soveltuvat pelitilat Tikkurilan urheilutalolla ja erinomaisesti pelaajia opastaenkin toimineet erotuomarit Kai Wiander ja Ari Tammi.

– Sarjatasojen sisällä suurelta osin saatiin erittäin tasaisia otteluita kaikkiaan 19 pelatussa ottelussa, mikä onkin ollut vuosittain yksi tärkeimmistä painopistetavoitteista. Vain muutamassa ottelussa maalierot olivat turhan suuret, mutta vaikeaa on ennakoiden tietää, minkälaisella joukkueella turnaukseen osallistutaan, totesi Seidler.

Kisayleisö, jota oli päivän aikana hienosti paikalla, antoi turnaukselle oman hienon mausteen, kun kannustus ja arvokkaat aplodit osoitettiin kaikille urheilijoille niin pelihetkillä kuin pelien päättymisenkin hetkillä.

Turnauksen päätteeksi jokaiselle urheilijalle ja valmentajille jaettiin osallistujamitalit sekä jokaisesta joukkueesta palkittiin yksi tsempparipelaaja. Lisäksi palkittiin erikoispalkinnolla vielä jokaisen sarjan maalintekijäpörssin voittanut.

– Jos kisat saa jatkoa tulevinakin vuosina, on Itä-Hakkilan Kilpa valmis toimimaan kisaisäntänä, vaikka tällä kertaa meillä ei omaa joukkuetta mukana ollutkaan. Haluamme osaltamme jakaa osaamistamme ja kokemustamme näiden arjen sankareiden upeille pelimahdollisuuksille jatkossakin, totesi Seidler.

Sijoitukset ja palkitut tsempparipelaajat

Kilpa

 Sija  Tsempparipelaaja
KOOVEE  1 Mia Forsbacka
KUUSYSI  2 Jari Hakala
KONTU  3 Vili Rosti
KUPS  3 Tommi Nissinen

Soft

 Sija  Tsempparipelaaja
HJS  1 Mark Matsibora
HJK SPECIAL  2 Joonatan Viheriäsaari
KUPS  3 Tuomas Itkonen

Nuoret

 Sija  Tsempparipelaaja
PUIU  1 Reija Mäkkäri
KONTU  2 Kristian Vasu
KOIPS  3 Otso Ylä-Oijala
LOPA  4 Lukas Wallenius
EPS  5 Helmi Hurmalainen

 

Teksti ja kuvat: Harry Seidler